

Lahden alueen yösuunnistusmestaruudet kisattiin perjantai-iltana 8.9.2006 Orimattilan Salusjärvellä. Miesten pääsarjassa aluemestariksi suunnisti Itä-Hämeen Rastin Tomi Silvonen, hopealle saman seuran Timo Ahvenainen ja pronssille Rastivarsojen Tuukka Tuomala. Naisissa voittaja oli viime vuoden SM-yösuunnistuksen hopeamitalisti Asikkalan Raikkaan Sirkka-Liisa Huusari, hopeaa Lahden Taimen Sanna Andelin ja pronssi Kirsi Koivuniemelle Lahden Suunnistajista.
Nopeinta vauhtia pitkällä matkalla Salusjärven yössä piti H35-sarjassa suunnistanut Rastivarsojen Esa Orava, joka jätti toiseksi nopeinta, Vehkalahden Veikkoja edustavaa ja siten aluemestaruuskisan ulkopuolella suunnistanutta Jarno Käyhköä kolmisen minuuttia.
Muissakin sarjoissa tehtiin hienoja suorituksia. Pienimmät (12 v) ja vanhimmat (75 v) mukaan lukien kaikki selvittivät ratansa hyväksytysti läpi eikä myöskään kukaan keskeyttänyt. Väliaikoja, valokuvia, reittihärveli, olkaa hyvä!
> Tulokset
> Väliajat
> Reittihärveli
> Väliajat graafisesti
> Valokuvia
> Ennakkotietoa
> Kilpailukutsu
> Kilpailuohjeet
> Ratamestarilta
> Ilmoittautuneet seuroittain
> Ilmoittautuneet sarjoittain
> Lähtöajat seuroittain
> Lähtöajat sarjoittain
> Toimihenkilöt
Päivitetty: 10.9.2006
|