Pääkirjoitus Muistoja Jukolasta Maken valmennuspalsta Vanhassa vara parempi Hako pistelee Tervaskantojen MM-kisat Skotlannissa Pääkirjoitus Muistoja Jukolasta Maken valmennuspalsta Vanhassa vara parempi Hako pistelee Tervaskantojen MM-kisat Skotlannissa
Kädessäsi oleva Rastiväli ilmestyi tälläkertaa tuhdimpana lukupakettina kuin aiemmin. Kiitokset tästä kuuluvat tietysti innokkaille jutunvääntäjille, joita ilman lehden toimittaminen kävisi hieman hankalaksi. Vakioporukka on avustanut kiitettävästi ja se onkin muodostanut tärkeän rungon koko RV:n mediapelille.
Muistuupa mieleeni parin vuoden takainen tapahtuma, seuramme lehden (silloinen Anakoo) ilmestymisen alkuaikoina, kun lehteä jaettiin pääosin käsipelillä - kuka näkee kenetkin systeemillä. Uusi numero oli juuri ilmestynyt ja kun tapahtumassa eräälle seuramme aktiiveista tarjottiin uutta lehteä niin hän totesi, että hänellä on jo sellainen. Tarkemmin tutkittuaan hän totesi, että; Hei, tämähän on uusi. Järkytyksestä selvittyään taisi lukea kaikki jutut siltä seisomalta.
Nyt lehteä osataan jo odottaa, ja kysellään milloin seuraava numero ilmestyy.
Itse nyt jo muutaman vuoden lehteä touhunneena jättäisin mielelläni vastuuta uusille naamoille, jos niitä löytyy. Pääkallopaikka on minun puolestani vapaa.
Ensivuonna taas uudet kujeet ja tottakai uudenvärisissä kansissa!
Kauas on pitkä matka. Niin etelästä Lapin tuntureille, kuin kuntoilijalla Jukolan avausosuuden kärkeen. Näistä oivalluksista lisää tässä ennätysnopeassa raportissa. Samalla siirryn subjektiivisesta kerronnasta hieman kollektiivisempaan suuntaan: sijansa saa koko traditionaalinen - ellei jo legendaarinen - viitosjoukkue. Nykyisellä trendillä, vuosi/uusi sataluku, RaVa V on vuosituhannen vaihteessa kova sana! Uusi kokemus jälleen edessä: Jukolan avausosuus yöttömässä yössä. Eihän sitä tietenkään minun pitänyt juosta, mutta kun luottoaloittaja Mårtenin polvet eivät tänäkään vuonna suostuneet yhteistyöhön ajatustoiminnan kanssa, jonkun oli uhrauduttava paineiden kantajaksi. Kieltämättä kiehtovaa ja yhtä lailla jännittävää odotella rivistössä kanuunanlaukausta. Mitenkähän tästä selviäsi karttaa pudottamatta ja jalkojaan kolhimatta? Kun karttaakin täytyisi jollakin ihmeen konstilla välillä vilkuilla?
Avausosuudestani voisin todeta lyhyesti: "Sen tein minkä pystyin!" Juoksin minkä jaksoin ja rastit löytyivät yhtä parin minuutin koukkausta (tarkistin hajontarastien sijainnin) lukuunottamatta hyvin. Jälkeen päin ajatellen myös ykkösvälin reitinvalinta oli huono (turhan varovainen): pudottauduin liian aikaisin puron varteen. Rasti löytyi varmasti, mutta eteneminen letkassa kivikossa oli hidasta ja vaivalloista. Pekan tapasin matkalla parikin kertaan, mutta aina väärälle hajonnalle menossa, joten en päässyt kyytiin mukaan (ja kuutta minuuttia aiemminvaihtoon).
Vaihtoon tullessa joka tapauksessa tuntui, että hyvin meni, parhaiten Jukolassa tähän asti. Niinpä sijoitus 747 tuntui yllättävän huonolta, tylyltä; hirvittävä määrä äijiä oli kiirehtinyt jonossa kovempaa...maastojuoksua!? Olo oli jotenkinristiriitainen. Toisaalta olin tyytyväinen omaan suoritukseeni, toisaalta sijoitus olisi voinut olla parempikin...No, alkuun päästiin ja täytyyhän kavereille jättää parantamisen varaa - ja itselle seuraavaan kertaan.
Hetken ihmeteltyäni löysin puomilta toiselle osuudelle Kyöstilän Arin, joukkueen kapteenin ja maratoonarin, joka aina välillä siirtyy metsään käyttämään jalkojen lisäksi myös päätään. Huolellisena miehenä tekee sen tilaisuuden saatuaan joskus perusteellisesti, ajan kanssa. Tällä kertaa Ari haeskelee varmuuden vuoksi jo ykkösrastia vajaan puolen tunnin verran. Vauhtiin päästyään korjaa toki tilannetta nakuttamalla loput rastit tarkasti läpi. Joidenkin mielestä Ari selvisi kuntoonsa nähden aivan liian lyhyellä osuudella, mutta kapteeni on kapteeni ja taktiset kuviotkin on hallittava.
Kolmannen osuuden jyrää polvivaivoistaan huolimatta Salimäen Harri, tahdonvoimalla ja monipuolisen liikuntataustan antamalla kokemuksella. Harrin osuudella joukkueemme sijoitus lähti peruuttamattomasti nousuun. Harri kertoi muutaman kerran sortutuneensa uskomaan maastossa enemmän kavereita kuin itseään: seurauksena pieniä ohiajoja, hakuja ja kiemuroita. Oma työ oli kuitenkin valttia. Tulomatkan sainkin sitten nököttää bussissa ikkunapaikalla, Harrin polvi kun ei enää viihtynyt ahtaassa tilassa. Edessä muutaman päivän lepo ja kortisonipiikki.
Neljäntenä kairaan ampaisi Juholan Petri, porukan hervottomin (silti pisin) mies: lupautui suurta kunnioitusta herättäen vapaaehtoisesti viestin 16 km kuningasosuudelle.
Mies tuntee kuntonsa ja kykynsä. Osuus sujui suuremmitta pulmitta (mitä nyt pari pientä tunturinrinnettä yritti vauhtia hidastaa) Hämäläisen Maken pienellä varmistuksella ja sijoitus sen kun parani.
Matkan vaikein paikka olikin saada Petri Mikkelistä bussin kyytiin, senverran lämpimiltä saattajan jäähyväiset näyttivät, etten sanoisi tulisilta. Onneksi miehellä oli reilu vuorokausi aikaa toipua juoksukuntoon.
Viidennellä osuudella joukkueen yöspesialisti (nähty kerran todistettavasti yöharjoituksissa - itse tosin väitti olleensa vain ohikulkumatkalla) Hiltusen Jyrki joutui tällä kertaa Lapin valoisaan aamuun. Teki ratkaisevan nousun uudelle sataluvulle, ei aivan puhtaasti mutta päättäväisesti omalla työllä. Letkat olivat jo harventuneet ja Jyrki sai tehdä yksinäistä työtä monella rastivälillä, kunnes seuraava letka tuli selkä edellä vastaan. Selvitykset osuuden vaiheista olivat maalissa taatun värikkäät ja rehevät.
Kuudennella pätkällä joukkueen luotettava ³varamies² Laaksosen Hannu on taas paikalla kun hätä on suurin. Hannu tekee viimevuoden tapaan osuudellaan tyylikkään juoksun ja varmistaa noususuhdanteen jatkumisen. Varamieheksi Hannu ei ole joutunut taitojen puutteen vuoksi, ainoastaan armottoman kilpailun takia.
Mihin pystyisikään ellei värisokeus hankaloittaisi rastilipun havaitsemista?
Vielä yksi valttikortti jäljellä, jokeri pohjalla. Ankkuriosuudelle on säästetty Lepolan Antti, Ins.tsto Ristolan talkoosuunnistusjoukkueen kolmas jäsen (Jyrkin ja Petrin lisäksi). Nilkat ovat toipuneet viime kesän koetuksista ja Antti ankkuroi taidolla ja kokemuksella joukkueemme sijalle 660. Parannusta viime vuotiseen huimat 130 sijaa. Vilkon Timppa saa raapustaa viitosjoukkueen käyrää taas pätkän eteen päin hyvään suuntaan.
Jälkeen päin mietin, että kovin vähän jäi mieleen Lapin luonnosta. Jyrkkiä puron rinteitä kivikkoineen, mukavaa kangasta, joitakin soita ja vaaran rinteitä. Avausosuus tapahtui sellaisella sähinällä, ettei luontohavaintoihin juuri jäänyt aikaa. Vaellukset on tehtävä erikseen. Enemmän muistiin jäi paluumatkan tautinen nökötys bussissa: reiden takaosat kiristelivät matkan jälkeen useamman viikon ja niskojaankin sai suoristella monta päivää. Indiana Jones suunnisti kyllä suvereenisti niin kaupunkien viemäreissä kuin erämään hiekkadyyneilläkin. Siitäkö varsoihin tarttui hurja "tappamisen meininki" - paitsi Porvoon marjastajiin?
Juoksutusvuosi on varsojen osalta ohi, vain hirvet poukkoilevat pyssymiesten harmiksi.
1.TAVOITTEET, KUINKA KÄVI?
Henkilökohtaisissa tavoitteissa onnistujia löytyy vähän. SM-tasolla Laatusen Teuvo oli in jälleen. Ei muuta kotimaan tasolla.
Miten "huippumme", oliko niitä? Jarin ja Harrin, kuten myös Timon SM-kisapaikat syksyllä tulivat rutiinilla. Jotain jäin kaipaamaan. Vaivat ja flunssat kelpaavat selitykseksi vain osaksi.
Joukkuetavoitteet keskitettiin viestiliigan osakisoihin ja Jukola/Tiomilaan: - kevät OK, Tiomilan poikkeus vahvistaa säännön. Syksyä kohden tuloskäyrä laski kuin hevon häntä, liekö seuran nimellä osaa tähän, no ei. Vierumäen kauden päätösleirillä analysoitiin syyskautta karttojen ja kisojen avulla työpareittain. Kyllä se siitä lähtee, onhan päivä vielä huomennakin.
Muut tavoitteet: Julkisuutta tiedotusvälineissä saatiin aina Oksalan Pekkaa myöten, eihän vaan tullut liikaa mainostettua. Henkinen valmennus on yksi tärkeistä suunnistuksen suoritukseen vaikuttavista tekijöistä ja paineet on osattava kestää = on opittava kestämään.
2. TOIMINTA
Aktiivinen ja tiivis harjoitustoiminta innoittaa ja motivoi. Mielestäni pidimme riittävästi tapahtumia, mutta niiden johdonmukaisuudessa ja soveltamisessa käytäntöön on aina ensimmäisen vuoden jälkeen prepattavaaa. Jo nyt olemassa olevassa seuraavan vuoden tapahtumakalenterissa tulee teemat ja vetäjät vastaamaan siitä,ettei ainakaan taustojen ja järjestelyiden takia tuloksiin päästä. (Siis eihän nyt toki - pitäisiköhän tuossa edellisessä kappaleessa lukea hiukan toisin? toim. huom.)
3. TUKI
Tälle kaudelle satsattiin pieneen ryhmään, jatkossa koko edustussuunnistukseen. Raha ei tule näyttelemään omaa roolia lainkaan, sitä on oltava, mutta se ansaitaan työllä ja ennenkaikkea TULOKSILLA.
Niin,että mitä jäi käteen? No tietysti se kutkuttava nälkä menestykseen, sitä saatiin osittain ja sitä on saatava lisää; pöytä on katettu ottajille.
TULEVALLE KAUDELLE: MOTIVOI ITSEÄSI, TEE HARJOITUSSUUNNITELMA, TAI TEETÄ SE (seurassa löytyy tusina päteviä valmentajia ks. toisaalta) HYVIN SUUNNITELTU ON PUOLIKSI TEHTY. Harjoittelusi on tähdättävä muutamaan pääkisaan. Koko seuran avoin leiri pidetään meren rannalla Porvoon mlk:ssa 4-5.12, tule ja kerro omat tavoitteesi.
PS. Kaikki seuraavan kauden aikana kilpailuissa kävijät ja aktiivit: Rastivälissä 1/95 julkaistaan koko seuran tuleva valmennustoiminta ja tukijärjestelmä, mitkä molemmat tulevat innostamaan Teitä jokaista! Niin niistä seurasiirroista, tärkeimmät siirrot suoritetaan ikäluokissa 6-14v, joita tullaan siirtelemään yhä tehokkaammin riemutapahtumista toiseen Rastivarsojen omasa oravapolkukoulussa, YES .
Ohessa luettelo seuramme koulutetuista valmentajista, jotka keräsin liiton tilastointia varten, se on osin puutteellinen. Toivon korjauksia, kiitos!
A-valmentajat: Esko Eskola (ainoastaan sählää + palloilee), Markku Hämäläinen (toimii ja sählää liikaakin seurassa), Timo Vilkko (tuo uutta ratsumiesverta kehiin), Vesa Halinen (tulee organisaattoriksi mukaan), Pentti Rautavuo (henkilökohtaisia valmennettavia löytyy), Jorma Reitti (nuorten 13-18v vastuunkantaja) lajiosa käymättä, Harri Koski (testaa itse metodeja menestys mielessä) lajiosa käymättä, Simo-Pekka Vennelä (valmennettavia kotona riitävästi) lajiosa käymättä. Ketä muita?
B-valmentajat: Matti Laitinen (1. joukkueen vakihuoltajaksi lupautunut), Matti Lankinen (hoitaa tärkeää harrasteliikuntaa), Soile Lankinen (etsii valmennettavia?), Eija Ahokas (aikoinaan TP:n riveissä koulittu), Pentti Larjanne (ammattilaisurheilu vaatii tietoa), Jyrki Tuokko (Tuomalan vellosten perään katsoja) lajiosa puuttuu, Ari Palo (Urheilukoulussa koulutettu) lajiosa käymättä. Oliko muita?
Lisäkoulutuksen ja rekrytoinnin paikka oman halukkuuden mukaan tietty.
C-valmentajia eli ohjaajia on seurassa iso liuta n. 30, joilta osalta puuttuu jompikumpi eli perusosa tai suunnistuksen lajiosakurssi. Nyttemmin kurssien teemat ja nimet ovat muuttuneet ja tulleet enemmän tarpeen mukaisiksi, jotta jokainen voi hakeutua tasonsa ja ohjattaviensa osa-alueelle. Näitä voit kysellä tarkemmin allekirjoittaneelta, eiku koulutukseen!
Rastivälissä 3/1994 ollut kirjoitus, joka pohjautui Tapio - Essaiaksen Suunnistamisopas ja Huhtala - Sorakurun Suunnistamaan teoksiin, saa jatkoa Rastivälin tässä numerossa. Aluksi muutama sana eri suunnistusmuodoista ja sitten kaikille suunnistajiksi aikoville tärkeitä valmennus- ja harjoitteluohjeita.
Lähdössä on hyvä osoittaa maltillisuutta eikä ole suin päin rynnättävä matkaan. ratamestarit ovat näet tavallisesti järjestäneet juuri ensimmäisen osuuden pitkäksi ja mahdollisimman paljon reitinvalintaa tälle pätkälle. Ei ole suinkaan varmaa, että ensimmäisenä matkaan porhaltavat ovat valinneet parhaan mahdollisen reitin. On monestikin todettu, että ne, jotka viimeisinä ovat tehneet reitinvalintansa, ovat ehättäneet ensimmäisenä vaihtopaikalle. Tässäkin kilpailumuodossa on todettu, että omakohtainen ja tarkka työ tuottaa parhaan tuloksen."
Varusteet ovat lukuisammat kuin tavallisessa suunnistamisessa. Tavallinen taskulamppukin kelpaa jotenkuten, mutta kokemus on osoittanut, että otsalamppu hyvän näkyvyyden aikaansaamiseksi on miltei välttämätön. Sen lisäksi vyötäröön kiinnitetty otsalampun kaltainen heijastin, jonka asentoa voidaan muuttaa, on yhtä tärkeä, koska se valottaa jalkojen eteen. Vihellyspilli kuuluu niinikään välttämättömänä varusteisiin tapaturmien varalta.
Kuutamoisella säällä voi jonkin järven tai lammen löytää helpommin sammuttamalla lamppunsa, koska kuun kimallus veden pinnassa näkyy kauas. Yösuunnistamisessa kannattaa yleensä kiertää, mutta mikään ehdoton sääntö se ei suinkaan ole. Reitinvalintaa tehtäessä on uhrattava enemmän aikaa kuin päivällä, koska sillä tässä suunnistamismuodossa on vieläkin suurempi mierkitys."
Tunnet vanhan säännön "harjoitus tekee mestareita". Suunnistamisessa jos missään se pätee oivallisesti. Suunnistamisessa vaihtuvat tehtävät ja tilanteet alinomaa, ja saat juosta monen monituista kilpailua ennenkuin uskallat tunnustautua "vanhaksi ketuksi suunnistamisen kehässä". Silloin tietysti heti seuraavassa kilpailussa Rva Fortuna - suunnistajien erityisesti kunnioittama hyvä haltijatar - kääntää sinulle selkänsä, mutta sattuuhan sitä.
Kilpataivaltaan aloittavalle suunnistajalle ei nähdäksemme voi antaa parempaa neuvoa kuin harvasanaisen ohjeen - Ota leikiten. Älä tee suunnistamisharrastuksestasi raskasta taakkaa, joka vaatii vaikkapa 6 aamu- ja 6 iltalenkkiä viikossa, tuntikaupalla karttojen yllä nuokkumista pöytäsi ääressä, ranneharjoituksia kompassin kiertorenkaan kääntämisen nopeuttamiseksi, päivittäisiä polvennostoharjoituksia, jotta et kompastuisi korkeuskäyriin jne. Ota koko juttu leikiten, juoksentele silloin, kun kaipaat harjoitusta ja juoksu maittaa, suunnista iloksesi ja terveydeksesi. Mutta silloin, kun eteesi tulee tärkeä kilpailu ja edustustehtävä, silloin keskity juuri siihen ja käytät kaiken sen alkukantaisen iskuvoimasi, jota kuin leikiten olet tähän asti koonnut. Ja edelleen, tietysti täytät velvollisuutesi edustamaasi seuraa kohtaan, etkä pyri olemaan kaikessa yksinomaan saavana vaan myös antavana puolena."
- Harjoituksessani panen pääpainon siihen, että halu vain kasvaa siihen, toteaa Olle Karsten ja jatkaa. Selvää on kuitenkin, sen tunnustan, että jos sellainen seikka kuin kompassisuunnassa pysyminen tai matkan joutuminen ei käy niin kuin pitäisi, se vaatii ylimmääräistä voimanponnistusta harjoitteluun. Jos esimerkiksi jossakin kilpailussa huomaan lukeneeni karttaa huolimattomasti jo heti matkan alussa, se osoittaa, että olen jollakin tavalla ylikunnossa. Tällöin lepään tavallisesti 8-10 päivää, jona aikana en harjoittele juoksua enempää kuin muutakaan suunnistamiseen liittyvää.
Helka Satukangas pitää suunnistamista naisille erittäin sopivana urheilumuotona. Naissuunnistajalta, joka aikoo menestyä, vaaditaan hyvää ja kestävää juoksukuntoa. Hän kehoittaa suunnistamisesta kiinnostuneita naisia ryhtymään ³miesmäiseen² harjoitteluun.
Järkeäänkin voi valmentaa. Liitä sen vuoksi harjoitusohjelmaasi henkistä treenausta. Erinomainen harjoituskeino on hyvä kirjallisuus, sellainen, jota on luettava huolellisesti, jotta tajuaisi ja joka siten panee lukijansa ajattelemaan. "Aivojen lepuuttaminen" leposohvalla loikoen on myrkkyä suunnistajalle."
---
Näillä kahdella kirjoituksella olen halunnut valottaa Rastivälin lukijoille suomalaisen suunnistuksen alkutaipaleita ja niitä ajatuksia, joita tulisieluiset suunnistuksen ystävät 50 vuotta sitten pitivät tärkeinä. Näiden kirjoitusten pohjana olleet suunnistusteokset käsittelevät suunnistusta varsin seikkaperäisesti ja osoittavat samalla, ettei lajimme perustat ole olennaisesti muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Voisipa melkein väittää, että tämän päivän suunnistusaiheiset kirjat ovat edellä käsiteltyjen teosten uusittuja painoksia.
Lopputoteamukseksi sopinee tieto siitä, että voittajat ovat yksinäisiä, eivätkä suinkaan hävinneet. "Olethan jo siksi monta kertaa kulkenut metsiä kartan ja kompassin seurassa, ettei sinun kannata kilpailusta hermostua. Teitä on sarjassanne ehkä 100 miestä. Vain yksi voi voittaa; ellet sinä ole se, on sinulla 98 kohtalotoveria."
Suunnistuskausi on päättynyt. Taakse on jäänyt menneen kauden uho ja unho. Edessä siintää lumi ja pakkaset. Jälleen meidän on aika ammentaa roima annos uutta uhoa ja voimaa pimeisiin syys- ja talvi- iltoihin jaksaaksemme sitoa lenkkarin nauhat riittävän usein harjoittelua varten. Vai pitäisikö nauhat jättää joskus sitomatta, vaika mieli tekisi päästää päivän höyryt purkautumaan ulos fyysisenä rasituksena?
Isäntäni aikoo kaikista kokemistaan kolhuista huolimatta jatkaa elämäntavaksi pinttynyttä suunnistusurheilua vielä ensi vuonnakin. 28 vuotta jatkunut liikunnasta johtuva endorfiinien eritys on tehnyt hiljalleen lahoavasta asuinpuustani sitkeän. Ilmeisesti vasta selkärangan katkaisu tai joku muu isäntäni mielestä hyvin vähäpätöinen syy tekeytyä liikkumattomaksi lopettaa vouhotuksen rastien perään. Kenties silloin loppuvat myös vaivat, jotka ravistelevat aika ajoin treenattua ruhoa.
Urheilija ja terve päivä. Nämä kaksi abtraktia käsitettä yhdistetään usein kuluneeksi ja asiantuntemattomuutta osoittavaan lausahdukseen: "Urheilija ei tervettä päivää näe". Olen tarkkaillut isäntäni "sairasta olemusta" ja verrannut sitä ympäristömme niin kutsuttuihin tavallisiin kuolevaisiin. Johtopäätöksenä yli neljännesvuosisadan tarkkailusta voisi todeta: "Tekevälle sattuu". Olisikohan isäntäni sen terveempi, jos olisi jättänyt urheilematta ja tyytynyt vain taffelshipsien tai porkkanoiden pureskeluun rauhallisesti sohvalla löhöillen? Toki hieman laimeammalla satsauksella vaivoiltakin voisi säästyä - sekin taito on olemassa!
Uhoaminen on tullut muotiin. Urheiluhullu, sivistynyt suomalainen, odottaa latujen ja metsien kladiaattoreilta samaan aikaan italialaista värikkyyttä ja etelämaalaista uhoa sekä perisuomalaista vaatimattomuutta ja itsensä vähättelyä. Pauli Kiuru joutui tukahduttamaan uhonsa Havajilla jo suolaiseen meriveteen, vaikkakin lopullinen Nitti iskettiin arkkuun ryökäleen repun kadottua. Olihan se samainen Nitti piiloutunut jäseniin jo vuoristossa suoritetun viimeistelyn aikana, kun kerran selittelemään ruvettiin.
Rastivarsatkin harrastivat menneen kauden alussa tervettä uhoa, sillä onhan myös valmennuksellisesti todistettu itseluottamuksen ja avoimmuuden tuovan lisää potkua toimintaan. Sattui vaan käymään niin hassusti kuin kerran Kälviällä, ettei saatu aivan sitä mitä haluttiin. Niinkin voi käydä, vaikka tokihan se on todella harvinaista Rastivarsoille. Kaikki kateelliset tätä eivät tietenkään ole huomanneet.
Sattuipa tässä hiljattain koominen yhteensattuma: Rastivarsojen valmennnusvaliokunnan ja erään naapurikaupungin kilpailevan seuran johtokunnan kokoukset sattuivat samaan aikaan ja tietysti samaan savuiseen saluunaan. Ratsut oli köytetty pihamaalle lyhtypylvääseen kiinni ja kavuttu kolme kerrosta kohti kokoustilaa. Siihen matkalle sattui sopivasti baaritiski, sillä johan kolmen kerroksen kapuaminen alkaa kahvituttamaan parkkiintunutta varsahuoltajaa. Siinä Bollen valitessa, minkä nisun sitä kofeiininsa höysteeksi vitriinistä lautaselle livauttaisi, sattui perään eräs gringo tuosta kyseisestä kilpailevasta puulaakista.
Ei malttanut, tuo kyseisen kilpailevan yhtymän puheenjohtajaksikin tituleerattu karju, olla kuiskaamatta pahaa aavistamattomalle (Jukolassakin mainetta niittäneelle) varsahuoltajalle jotain tähän suuntaan: "Olette Lahden seudun ainut huippusuunnistukseen panostava seura, mutta silti saitte vain kaksi SM-luokittelupistettä".
Bolle ei moisesta kohteliaisuudesta häkeltynyt vaan olkaansa kohauttamatta kiitti tiedosta ja aikoi maksaa ostoksensa kyseisillä pisteillä.
Kummastuksekseen Bolle joutui kuitenkin turvautumaan omaan arvaamattoman paksuun lompakkoonsa. Arvatenkin kyseisen kilpailevan seuran puheenjohtaja ei moista temppua kassalle tultuaan hennonut edes yrittää, sillä olihan pisteille tärkeämpääkin käyttöä?
Menneen kauden menestyksen murusia maistellessa kielellä sulaa makeana vain osa Ravaringin tempauksista. Makeimpia muistoja ovat ne harvat viestionnistumiset, joita joukkue koki. Esimerkkeinä Isotonicin, Jukolan ja Eukkoviestin kykyjen mukaiset suoritukset. Odotukset olivat kaiketi liian korkealla - tai tavoitteita ei kehdattu laskea realististen mahdollisuuksien tasolle. Yhden tai kahdenkaan miehen loukkaantuminen ei näy niin kutsutuilla "suurseuroilla", mutta se näkyy ja tuntuu Varsojen kaltaisessa joukossa.
Tulevalle kaudelle kilpailu joukkuepaikoista kovenee henkilökohtaisten tavoitteiden ohessa. Myös kakkosjoukkuueen viestittäjien pitää motivoitua tavoittelmaan liigapisteitä ja hyvää sijoitusta valtakunnan rankinglistalla. Muuten puheet menestymisestä jäävät vain uhoamisen asteelle. Yhden tai kahden kortin varaan ei tässä pelissä kannata laskea menestystoiveita.
Koukkupolvet ja juniorivarsat hakevat tasoistansa toimintaa omilta laitumiltaan. Esimerkiksi koukkupolvien viikkolenkit osoittavat ryhmän aktiivisuutta. Ravaringin toiminta tähtää kilpasuunnistukseen ja menestykseen tähtäävään optimaaliseen valmentautumiseen. Ikärajaa ringin toiminnalle ei ole olemassa, mutta kilpailu käydään tasapuolisesti yleisessä sarjassa. Kaikki halukkaat satsaajat myös koukkupolvista ja junioreista mukaan!
Vahvistuksia seuraan halutaan lisää, sillä sosiaalisina tyyppeinä varsalaiset haluavat jakaa yhteistä iloaan myös muille. Tulokkaita toivotaan erityisesti tammojen karsinaan, mutta villit oriitkaan eivät olisi pahitteeksi. Syksy näyttää, mitä tuleman pitää?
Ne, jotka luulevat siirto- tai siitostoiminnan olevan kallista, älkööt huolehtiko. Varsaleirissä on vastattu huutoon jakamalla ensi kauden kaurat ja appeet hieman tarkemmalla mitalla. Talkootoimintaa osaa arvostaa myös kilpaurheilija.
Suunnistajahan on tunnetusti introvertti, omissa oloissaan viihtyvä, metsän kätköihin piiloutuva, tyypillinen yksilölajin harrastaja. Sosiaalisuutta voi lähteä harjoittelemaan esimerkiksi päiväksi Lahden torille. No mitä ihmettä siellä? Tietysti Rastivarsojen joulukuusia myymään joulunalusviikolla! Jos tarvitset siihen jonkun keinotekoisen valmennnuksellisen selityksen niin tarkkaileppa Curt Lindströmin haastatteluja ja valmennustemppuja.
Aktiivisesti mukaan toimintaan ! Mannen tekemän seurakyselyn vastausprosentti (28%) osoittaa nukkuvien puolueen olevan kohtuullisen suuri. Eikö olisi mukava osallistua jollain tavalla omalta kannalta mielekkääseen menoon? Kehittävä kritiikki on osoitus elämästä ja eteenpäin menosta, kun muistetaan kehittää asioita. Tarkoituksena ei ole muuttaa ihmisiä. Positiivisesti "ettepäin sanoi mummo lumessa".
Varmuuden vuoksi: Hauskoja pikkujouluja ja itte isompaa Joulua!
Aviemoressa Skotlannin nummilla ratkottiin veteraanien maailmanmestaruudet. Nuorin mukaan kelpuutettava ikäryhmä oli 35 vuotiaat, vanhimmat osanottajat olivat 90-vuotiaita.
Mukana oli monia aikoinaan MM-tittelin suunnistaneita. Liisa Veijalainen voitti juuri täällä Aviemoressa v.1976 kultaa henkilökohtaisessa kilpailussa. Nyt Liisa joutui keskeyttämään jalkakrampin takia. Sen sijaan Outi Borgeström-Anjala, MM-voittaja v.1979, otti nyt mitalin. Outin mies Ari Anjala, joka on viestin MM-hopeamitalisti, voitti sarjan M35. Veijo Tahvanainen, monivuotinen Asikkalan Raikkaan edustaja, joka on myös viestin MM-hopeamitalisti, oli sarjassa M55 sijalla 6. Norjan Åge Hadler oli MM-voittaja vv. 1966 ja 1972, nyt tuli 4. sija sarjassa M50.
Osanottajia oli kaikkiaan 2869. Ruotsalaisia oli 641, norjalaisia 496, suomalaisiakin 282. Väkirikkain sarja oli M50 : 343 osanottajaa. Tässä sarjassa pääsi kahden karsintakilpailun yhteisajan perusteella jokaiselta viideltä radalta 16 parasta loppukilpailuun, ns. A-finaaliin. Muut juoksivat B, C tai D-finaalissa. A-finaaliin pääsy sinällään oli useimmille tavoitteiden täyttymys.
Kilpailut tarjosivat hyvin mielenkiintoisia suunnistustehtäviä. Karsinnan ensimmäisenä päivänä oli maastossa paljon aukeaa nummea, jossa kasvoi polveen ulottuvaa kanervaa; raskasta juosta ja vaikeaa osua rasteille. Suppia ja pieniä kumpareita oli vieri vieressä. Kartan valkoiset läiskät tarkoittivat muutaman männyn ryhmiä. Harhailijoita näytti riittävän. Toisena päivänä maasto oli kuin Sairakkalan Rahametsästä. Nuorta männikköä, suppia ja juontouria, joista uudet puuttuivat kartalta. Tästä oli varoitus ohjeissa.
Mutta niin vain aikaerot kasvoivat suuriksi ja yllättäviä putoamisia A-finaalista sattui. Finaalin maasto oli norjalaistyyppistä: pitkiä rinteitä ja harvaa metsää, vauhtimahdollisuudet parhaimmat. Yhteenvetona voidaan sanoa, että kaikki muu pelasi loistavasti mutta pesumahdollisuudet olivat kuin kuntorasteilla, eli niitä ei yleensä ollut. Kerran tarjotulla jokipesulla kävi vain suomalaisia, muut hinkkasivat pyyhkeellä itsensä kuivaksi.
Lahden piiristä oli mukana kolmisenkymmentä suunnistajaa. Osa kävi nopeasti lentäen, suurin osa oli mukana LS-37:n järjestämällä bussi-laivamatkalla nauttimassa maisema-näkymistä Brittein saarella, Tanskassa ja Ruotsissa. Pohjanmerikin oli mainettaan tasaisempi.
Lahden piirin paras menestys oli sarjassa M60, jossa Pertti Virtanen oli sijalla 4 ja neljän parhaan suomalaisen joukossa 3 Lahden piiristä. Vain Juhani Salmenkylä (6) kiilasi Heikki Larion (17) ja Aimo Ilosen (21) edelle. Sarjan M75 tervaskanto Urho Kuisma, Rasti Reipas, oli 6.
Seuraavat MM-kilpailut juostaan jo ensi keväänä Pietarin pohjoispuolella Lembolovossa, joka on paikkakunta Kannaksella heti vanhan rajan takana. Suunnistusmaastot ovat siellä erinomaiset päätellen maailmankupin osakilpailuista viime vuonna ja esitteestä, jossa on mainittu alueen sisältävän suppamaastoa. Ajankohta on yllättävä, touko-kesäkuun vaihteessa. Silloin on jokin suuri kurssikeskus vapaana ennen kesän leirejä. Lyhyt matka houkuttelee mukaan Suomesta paljon suunnistajia. LS-37 järjestää samantyyppisen bussimatkan kuin Skotlantiin. Luulisi monen varsankin innostuvan kilpailusta.