Rastivälin lenkkivieraana:

Pankinjohtaja Jouko Iso-Kuortti

- JOUNI TOURUNEN

Päätoimittaja selviytyy tämän kertaisesta haastattelusta fyysisesti helpolla. Kiireinen vieras saapuu Urheilutalolle kravatti kaulassa ja lakerikengät jalassa - kun sadekuurotkin pitkästä aikaa uhkailevat - lenkki typistyy kahvin ja viinerin siirtämiseen kahvilan nurkkapöytään. Ajatus kulkee sen sijaan vilkkaasti innostuneen ilmeikkään iloisesti kertoilevan haastateltavan seurassa.

Pertunmaan ponnistaja

Pertunmaalta kotoisin oleva Jouko Iso-Kuortti, 39, kertoo kiertäneensä Päijät-Hämettä ristiin rastiin työn merkeissä. Orimattilaan tie toi helmikuussa-95 Heinolan ja Hollolan kautta, lyhyempiä pestejä takana on monilla muillakin lähipaikkakunnilla. Uuden, yhdistyneen pankin vetäminen Orimattilassa tarjosi haasteellisen tehtävän.

Avopuolison kanssa yhteinen koti sijaitsee edelleen Pukkilassa. Työn ja urheilun ulkopuoliset harrastukset ovat liittyneet matkailuun; "Jos ei jalan, niin sitten autolla". Pariskunta on autoillut sekä Euroopan että Yhdysvaltojen läpi - lenkkitossut takakontissa, totta kai.

Isä tervasi sukset

Joukon liikuntainnostus syttyi n. 8-10-vuotiaana koulun hiihtokilpailussa. Hieman myöhemmin kierrettiin velipojan kanssa ahkerasti piirikunnallisia hiihtokilpailuja ympäri piiriä. Isä oli tärkeä kannustaja, kuljettaja ja suksien tervaaja. Veljekset hiihtivät jonkin aikaa "ihan tosissaan", kilpailumielessä, omia kykyjä koetellen. Kesälajina harrastettiin yleisurheilua. Teini-iässä ja aikuistumisvaiheessa aktiivinen liikkuminen jäi muutamiksi vuosiksi syrjään, kunnes 80-luvun alussa hiihtely alkoi taas "omaksi iloksi" maistua.

"Hullu kun lähdet hikoilemaan"

Uutta kipinää kuntoiluun toi Finlandiahiihto, jota ovat seuranneet Savonia, Pirkan hiihto ja monet muut. Periaatteella: "mitä kauempana tapahtuma on, sitä parempi". Niinpä Worldloppet-passi alkaa täyttyä. Ulkomailla on voinut tehdä myös mielenkiintoisia vertailuja eri "hiihtokulttuurien" välillä. Kun esimerkiksi Italiassa hiihtäjä kaatuu kesken matkan, kanssahiihtäjät rientävät oitis auttamaan kompuroijaa ylös, Suomessa onneton jäisi lähinnä jalkoihin, yliajetuksi. Tai kun suomalainen vastaa "miten meni"-kysymykseen sijoituksin ja sekunnein, keskieurooppalainen on kiinnostunut hiihdon "fiiliksistä", elämyksistä, sosiaalisuudesta.

Hollolan hurjien Seppo Jokipellon ja Mauno Mannisen patistamana ohjelma laajeni Kalevan Kierrokseen nelisen vuotta sitten. Vähintään 5 lajin selvittäminen vuosittain on jo "suuri voitto". Vaikka mitään tulostavoitteita ei olekaan, Jouko tunnustaa vertailevansa joskus "syrjäsilmin" omia sijoituksiaan ja aikojaan eri vuosina ja suhteessa toisiin kilpakumppaneihin. 6-7 tunnin soutamisen aikana omaankin mieleen on tullut puolison epäilyt hikoilemisen hulluudesta. Mutta ehkä juuri tietynlainen hulluus on monien tempauksien suola?

[logo] Jouko Iso-Kuortti.

"Jonkin verran mielekkäämpää kuin soutaminen"

Suunnistusta Jouko on "joutunut" opettelemaan Kalevan Kierroksen myötä. Oppia on haettu lähinnä iltarasteilta. Tänä kesänä kausi on vielä avaamatta, mutta nyt "pyörä on pantu naftaliiniin ja kompassi kaivettu esille" - Pajulahden suunnistukseen on aikaa kuukauden verran. Tarkemmin miettien Jouko muistaa kokeilleensa suunnistusta jo vuonna-85 tunnetun hiihtosuunnistajan Sakari Kekin opastuksella.

Suunnistuksessa Joukoa kiehtoo itsensä voittamisen haaste. Suunnistuksen hän määrittelee myös jonkin verran mielenkiintoisemmaksi kuin esimerkiksi soutamisen, jossa ajatus voi joskus harhautua jopa työasioihin. Kalevan Kierroksen suunnistuksiin Jouko kertoo lähtevänsä sillä periaatteella, että aikaa kuluu mutta periksi ei anneta - onhan kyseessä kierroksen viimeinen laji. Kertomuksia tähän astisista suunnistus- kokemuksista seuraa tuon tuosta rehevä nauru; huumori, kyky nauraa itselleen, on erinomainen apu suunnistuksen "kovassa koulussa".

Haastateltavamme on havainnut Rastivarsat "varteenotettavaksi" seuraksi. Viimeksi silmiin on osunut aluemestaruusmenestys. Viime kesänä tuli muutaman kerran ehdittyä myös kuntorasteille. Talven kuntopiiriä Jouko pitää erinomaisena harjoitusmuotona, oma selkä ei vain kestänyt hyppelyä kipeytymättä. Lähes kaikki massatapahtumat kiertäneen kuntoilijan mieltä on alkanut hiertää yksi puute: Jukolan viesti on edelleen kokematta. Tämä vinkiksi joukkueiden kokoajille ensi keväänä.

"Päivä ilman hikeä on hukkaan heitetty"

Jouko kertoo lenkkeilevänsä sen mukaan kuin hyvältä tuntuu. Hän muistaa osallistuneensa joihinkin "testeihin" ja "mittauksiin" sekä saaneensa "hyviä" valmennusohjeita. Niiden seuraaminen on kuitenkin tuntunut pian turhan totiselta puuhalta. Itselle on sopinut paremmin vapaa kuntoilusta nauttiminen. Esimerkiksi talvisin hiihtimet ovat aina auton takakontissa; ladulle hypätään sopivan tilaisuuden tullen. Vannoutunut perinteisen hiihtotavan vaalija on viime vuosina "joutunut taipumaan" myös vapaan tyylin opetteluun; kavereille ei viitsi antaa "turhan paljon tasoitusta".

Suurimpia kuntoilun tuottamia tyytyväisyyden aiheita on oman kehon tuntemisen lisääntyminen. Jouko kertoo olevansa ylpeä esimerkiksi siitä, ettei toistaiseksi ole joutunut keskeyttämään yhtään hiihtoa tai maratonjuoksua. Kerran hän tosin muistelee siirtyneensä ladun syrjään odottamaan kyyditystä, mutta kun sitä ei kuulunut, hiihtäneensä perille asti. Oman kehon "ääniä" on hyvä kuunnella, aika ja sijoitus ovat toissijaisia. Kuntoilun motto voisi olla vaikkapa: "päivä ilman hikeä on hukkaan heitetty". Hiki tuo hyvän olon.

Kiitän mukavasta haastatteluhetkestä. Pankinjohtaja jatkaa vielä työpaikalleen, papereiden ääreen. Ehkä teemme lenkin toiste, vaikkapa Jukolassa? Tosin kahvi ja kahvilan kostean lämmin ilma ovat nostattaneet hien pintaan puhumallakin. Nauttikaamme siitä.