SM-käsiohjelmassa julkaistiin juttuja aiheista:


RASTIVARSAT ARVOKILPAILUJÄRJESTÄJÄNÄ

- Jorma Hämäläinen

Rastivarsat on perustettu joulukuussa 1978. Ensimmäiset kansalliset seura järjesti kesäkuussa 1981 ja sen jälkeen on kesäkansallisia järjestetty säännöllisesti vuosittain. Vuosina 1983 ja 1984 järjestettiin lisäksi hiihtosuunnistuskansalliset.

Ensimmäinen arvokilpailu, jonka seura järjesti oli järjestyksessään toisen FIN-5 rastiviikon viimeinen osakilpailu vuonna 1985, jossa oli osanottajia 2850. Kilpailupaikkana oli Juholan talon pihapiiri Viljaniemessä. Kyläläisten keskuudessa kilpailua kutsuttiin "Viljaniemen olympialaisiksi", siksi suuresta tapahtumasta oli Viljanemeläisittäin kysymys. Kartan täydensi Jorma Hämäläinen ja ratamestarina toimi Heikki Lario. Myös televisio lähetti osakilpailusta tunnin lähetyksen.

Rastiviikon majoituskeskus sijaitsi Orimattilassa ja Rastivarsoilla oli merkittävä panos kisaviikon järjestelyissä. Kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimi Rastivarsojen silloinen puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja, Eero Viirola. Viikko järjestettiin yhteisvoimin LS-37:n, NaTe:n ja HeinI:n kanssa.

Seuraava arvokilpailu seuran historiassa oli Testi2 elokuussa 1990. Kilpailu järjestettiin Kuivannon koululla hellesäässä ja kilpailijoiden rasitusta lisäsi Reijo Käkelän vaativasta avokalliomaastosta täydentämä kartta johon Matti Laitinen oli sijoittanut rastit. Osanottajia oli 1116.

Vuonna 1991 seuralle uskottiin SM 2:n 1994 järjestelyvastuu. Kartan täydentäminen alkoi syksyllä 1992 Pentti Rautavuon ja Harri Kolilan toimesta. Väri-ATK-tulostuksen kanssa on kevään aikana ratamestari Matti Laitinen sijoittanut rastiprikat maastoon ja suunnitellut radat. Järjestelyryhmä on kokoontunut marraskuusta 1993 lähtien säännöllisesti ja kaikki on valmiina vastaanottamaan n. 1200 pihkaniskaa vaativaan Päijät-Hämäläiseen maastoon syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.


SM-KUNNIAPALKINNOT

- Eero Viirola

Monenlaisia kunniapalkintoja on vuosien varrella suunnistajille jaettu, joskus käyttöesineitä, joskus muistoesineitä. Nämä ovat saattaneet olla metalli-, tekstiili-, muovi- tai keramiikkatuotteita ja myöskin tietysti puuta, luonnontuotetta.
Suunniteltaessa kunniapalkintoja SM-sarjoihin Rastivarsat päätyi muistoesineeseen, joka palauttaisi myöhemmin mieleen syyskuun alun päivät 1994 Orimattilassa.
Kun suunnistajat ovat rastimääritelmissä useinkin lukeneet peräperää kivi, kivi, kiviŠ heräsi ajatus palkinnon materiaalina voisi olla kivikin. Olihan Orimattilasta hiljattain löydetty Kuivannon kylästä erikoista kiveä, graniittia, jota on alettu nimittää "Orimattilan loimukiveksi".

Palkinnon suunnittelussa käännyttiin Lappeenrannan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen puoleen ja niinpä siellä pidettiinkin keväällä -94 toisen vuosikurssin oppilaille suunnittelukilpailu, jossa 1. sijalle selvisi ehdotus "Suunnistaja mäessä". Itse mäki on Orimattilan loimukiveä. Voittaneen ehdotuksen suunnittelijat ovat Juha Hautala ja Merja Björn Lappeenrannasta. Palkinnot valmistettiin kesän aikana oppilaitoksen kesätyöpajassa, joka tarjoaa tältäkin osin nuorille työharjoittelumahdollisuuksia. Rastivarsat toivoo, että nämä kunniapalkinnot omalta osaltaan miellyttävällä tavalla muistuttaisivat SM-kisoista Orimattilasta.


ORIMATTILAN SUUNNISTUS NOUSUSSA

- Markku Hämäläinen

1950-luvulla perinnekylä Heinämaa kasvatti Orimattilaan suunnistussukupolven, jonka näkyvimpiä tähtiä olivat Suomen ykköset nuorissa Sakari Laine ja Heikki Mäkelä. Naisten puolella Aune Mäkelä (os. Knuuttila) sijoittui Venlojen Juoksussa mainiosti. Näitä suunnistusjuuria vaalii Rastivarsat 1990-luvulla.
Varsojen kilpailumenestykset ovat olleet syksyyn 1993 muutamien välähdysten varassa, mutta tälle kaudelle saimme uutta sykettä kovien vahvistusten tuomana, osin viimevuotisen Jukolan sijoituksen (21.) ansiosta. Seuramme tähtää korkealle tulevien vuosien koitoksissa.

Henkilökohtaiset tavoitteet etusijalla

Tarjoamme seuramme tosiharjoittelijoille mahdollisuudet panostukseen. Hyvät maastot ja kartat suovat taidollisesti kehittymismahdollisuudet, seuran valmennustoiminta luo puitteet tiiviiseen toimintaan. Vahvana puolena seurahenki, jonka voi jokainen aistia seuratessaan Rastivarsalaisten menoa.
Kunkin "panostajan" henkilökohtaiset tavoitteet ovat etusijalla, viesteihin osallistumme halukkuuden mukaan. Vain Jukolaan, SM-viestiin sekä jatkossa Tiomilaan hehkutetaan tosimielellä. Mitä tulee viestiliigakisoihin, ne palvelevat meitä hyvinä harjoituksina. Satsaus ei ole aivan ykkösseurojen luokkaaŠ vielä. Pistelaskujärjestelmän järkevöitymistä ja liigan kehittymistä odotellaan, jotta myös ns. "pienet seurat" voisivat huippujoukkueilla menestyä kokonaiskilpailussa. Tämänhetkisessä pistelaskujärjestelmässä kakkos- ja kolmosjoukkueet ovat ratkaisevassa asemassa.

Lyhyt tähtäin

Ensimmäinen todellinen yhteinen onnistuminen punnitaan Sipoon Jukolassa ensi kesänä. Joukkueen "hitsautuminen" yhteen ja yksilöiden kehittyminen on edellytys kovalle tavoitteellemme; tavoite on sijoittuminen kärkikymmenikköön. Tänä vuonna Luoston Jukolassa Rastivarsat viestitti sijalle 39.

Pitkäkänteisyys palkitaan

Suunnistus lajina vaatii pitkäjänteistä otetta ja jatkuvuutta. Nousujohteisen valmennuksen tärkein päämäärä on saada saada oman seuran nuorisotyöllä jatkuvuutta kilpa-areenoille. Onhan lajimme paikkakunnan parhaita hikilajeista; valttinaan luonnonläheisyys, suunnistuksen kasvattava vaikutus ja toimiva suunnistuksen erikoisseura.
Jo tällä kaidella miehemme ovat väläytelleet tiedotusvälineiden palstoilla ja eetteressä ­ olemme oikealla tiellä. Jokohan naisetkin ensi kaudella?

Enempiä valmennussaloja julkituomatta, nousu mielessä:
Markku Hämäläinen
RaVa:n valmennusvastaava


RASTIVARSAT HAKEE MENESTYSTÄ SM-VIESTEISTÄ

- Esa Orava

Suunnistuksessa on viestiliigan myötä alettu juoksemaan viestejä yhä enemmän ja enemmän. Rastivarsat on kuitenkin käynyt säästeliäästi ns. liigan osakilpailuina juostavia pikkuviestejä, ykkösjoukkueella on oltu mukana vain keväällä Isotonic-viestissä (sijoitus 13.) ja Eukkoviestissä Ruokolahdella (7.). Syksyn päätähtäin joukkuepuolella on asetettu - kuinkas muuten - SM-viestiin, joka liigassakin huomioidaan korotetuilla pisteillä.

Rastivarsojen ykkösjoukkue; Harri Koski, Hannu Laiho, Jari Lehtonen ja Esa Orava, tavoittelee tosissaan pistesijaa viestisuunnistuksen Suomenmestaruuskilpailussa Epilässä 10. syyskuuta. Tavoite on asetettu kovaksi, sijoittuminen kuuden parhaan kvartetin joukkoon SM-viestin kaltaisessa kilpailussa vaatii jokaisen joukkueen jäsenen onnistumisen. Tai oikeastaan suunnistuksen ollessa kyseessä kukaan neljästä viestinviejästä ei saa epäonnistua ­ silloin ollaan tavoitteessa, uskoo joukkue.
Sijoitusta lähdetään jahtaamaan juoksujärjestyksessä Laiho - Orava - Lehtonen - Koski.

Taktiikkana ensimmäisellä osuudella on pedata jatkajille hyvät paikat. Sijoituksella ei ole niin suurta merkitystä, parin-kolmenkymmenen joukossa pitäisi kuitenkin alusta lähtien olla. SM-viestissä on viimevuosina ollut n. 150 joukkuetta. Eroa kärkeen saisi tässä vaiheessa olla maksimissaan, viestin luonteesta tietysti riippuen korkeintaan n. 2-4 minuuttia.

Hannu Laihon, 33, valinta avausosuudelle oli oikeastaan alusta lähtien selvä asia.
- Hannu on ollut vakioaloittaja tärkeissä paikoissa ja tietää miten alkuryysiksessä pitää toimia. Tämänvuoden Jukolassa Luostolla Hannu juoksi yli puolet matkasta kärkiletkassa sijalla 5.-15. mutta loppumatkan pieni "koukku" tiputti vaihtosijan kuudenkymmenen pintaan. Kun Hannu on aloittamassa ei jatkajien tarvitse odotella vaihdossa kädet ristissä, kiittelevät joukkuetoverit. Tuore ennätys omalla testijuoksuradalla ja hyvin sujuneet henkilökohtaiset kisat antavat Hannulle myös itseluottamusta. Lisäksi Hannu on oikea huuliveikko ja porukan hengen luoja.

Toisella osuuden jälkeen viestin kulku alkaa yleensä hahmottua, lopulliset kärkijoukkueet ottavat paikkansa kärkikymmeniköstä. Varsojen kakkososuutta lähtee viemään seuran oma kasvatti Esa Orava, 22.
Taktiikkana osuudella on parannella mahdollisesti sijotuksia ja pyrkiä puristamaan eroa kärkeen pienemmäksi. Lisää eroa ei saisi kertyä lisää jotta loppuosuuksien juoksijoille ei jäisi toivotonta urakkaa.

Kolmannella osuudella osuudella Jari Lehtosella, 23, on kohtuullisen selvä tehtävä: Juosta vain niin kuin parhaiten osaa.
Tähänastisissa viesteissä, Jukolan epäonnistumista lukuunottamatta, Jari on aina edennyt kärjen vauhtia omaa työtä tehden. Jarin kohdalla ehkä kaikkein vähiten vaikuttaa minkälaisessa saumassa hän pääsee metsään. Suoritukset ovat olleet varmaa takuutyötä, kuten henkilökohtaisissa kisoissakin.
Jarin kausi on miehen tähänastisen suunnistusuran paras. SM-pitkillä toukokuussa sijoitus 28. sekä elokuun maailmancup-katsastuksissa sijat 19. pikamatkalla ja 23. normaalimatkalla.

Ankkuriosuuden juoksee joukkueen kokenein ja menestynein varsa Harri Koski, 27.
- Harrilla on rutiinia ja tsemppiä ankkuriosuudelle riittävästi vaikka kausi ei sairasteluineen olekaan mennyt täysin putkeen. Alkukauden krooninen flunssa hidasti vauhtia ja syyspuolella kipeytynyt akillesjänne on pakottanut turvautumaan korvaaviin harjoitteisiin. Mieliala tuntuu vastoinkäymisistä huolimatta olevan korkealla - näytöt ovat riittäneet aina Suomen edustusjoukkueeseen sotilaiden MM-kisoissa.
- Syyskaudeksi olen saanut kohtuullisen kilpailuvireen päälle ja juoksen mielelläni joukkueen ankkurina, kertoilee kahdesti SM-viestipronssille yltänyt Urheilukoulun yliluutnantti.

Tavoite saavutettavissa


- Ei ole realistista tähdätä aivan korkeimmalle palkintopallille, mikäli ei ole asettaa ankkuriosuudelle maajoukkuemiestä, toteavat miehet yksimielisesti. Tasaisen kovalla joukkueella, kuten meillä, mahdollisuudet ovat kuitenkin korkealla. Kaikki on oikeastaan kiinni vain siitä, että tehdään se mitä osataan.
Epilässä on odotettavissa suunnistuksellisesti vaativa kisa hidaskulkuisessa ja "peitteisessä" maastossa. Orimattilan lähiympäristöissä suunnistanaille kisamaaston ei kuitenkaan pitäisi tarjota suuria yllätyksiä - tyyppimaastoissa on päästy harjoittelemaan.


KUNTOILIJAN MUISTOJA JUKOLASTA

- Jouni Tourunen

Viitisen vuotta sitten ajattelin taas kerran hölkkäämistä. Tuumasta toimeen patisti "määräys" osallistua seuraavan kesän Suomi Juoksee-viestiin. Hölkättävähän sitä oli. Iltarasteilla palasin varovasti myös suunnistuksen pariin - 12 vuoden tauon jälkeen. Vähitellen mielessä alkoi pyöriä ajatus Jukolan viestistä: kerran olisi päästävä mukaan.

Silti yllättäen huomaan seuraavani Vehka-Jukolan ensimmäistä vaihtoa otsalamppu ensimmäistä kertaa päässäni. Katselen pimeään metsään ja olo on väenpaljoudesta (ja pölystä) huolimatta merkillisen orpo; ikävöin äitiä ja ihmettelen mihin kaikkeen vapaaehtoisesti ryhdynkään. Kaijan Kale kertoi aiemmin illalla yösuunnistuksen vaativan ennen kaikkea varmoja reitinvalintoja ja kokemusta. Reitinvalintojen varmuudesta en tiennyt, mutta kokemuksen keräämisen lupasin tulevana yönä aloittaa.

- Hei sun kaveri tuli jo, hei se tuli jo! huutaa joku hädissään. Lopetan verryttelyn ja tajuan huutajan tarkoittavan minua: Vähämartin Juha on kiilannut lähdön takarivistä jo puoleen väliin letkaa ja tulee kartta ojossa vaihtoon. Yritän epätoivoisesti taittaa lakanankokoista karttaa johonkin järkevään asentoon ja kyselen vielä Juhalta kuulumisia. - Mene nyt jo, hätistää äskeinen huutaja hermostuneesti vieressä, kerkiää sitä karttaa tutkia metsässäkin! Totisen kiireistä tuntuu väki täällä päin Suomea olevan, joten lopetan ihmettelyt ja ryhdyn työhön eli suunnistamaan.

Viitoitusta juostessani huomaan ykköselle pääsevän pääasiassa polkuja ja teitä pitkin. Päätän olla eksymättä ykkösvälillä. Vaikeaa se olisikin kun miestä on jonossa edessä ja takana. Joku tunnistaa Ravan paidan ja ryhtyy utelemaan seuran kuulumisia. Lupaan hengästyneenä tarkemman seurapoliittisen selonteon osuuden jälkeen. Olen enemmän kiinnostunut yhteisestä rastista ja päätämme koukata pienen polun kautta rastin tuntumaan. Tälläkin kaverilla on vain turhan kiire; rastille noustessa joudun hyvästelemään, en uskalla moiseen vauhtiin pitemmäksi ajaksi.

Kakkoselle omin päin pienen ohiajon kautta. Kolmosta kohti varmasti polkuja hyväksikäyttäen ja puolivälissä yhytän itseni letkaan. Kolmosen jälkeen päätän taas kiertää varmasti tien kautta mutta letka vie mukanaan. Pikku hiljaa kadotan tarkan tuntuman karttaan, seuraan vain epämääräisellä suunnalla letkaa. Rasti tulee kauniisti vastaan mutta väärällä koodilla! Laakealla mäellä en saa selvää millä kivellä olen; oman rastini edessä, takana, vasemmalla vai oikealla puolella? Suoritan vapaavalintaisia harhailuliikkeitä pitkin mäkeä ja huomaan letkan jatkavan jo alempana näkyvää aukonreunaa kohti seuraavaa rastia. Löydän toisen hajontarastin ja epätoivo kasvaa. Hätä ei lue lakia: yksi veljeksistä erehtyy pysähtymään leimauksen jälkeen kartanlukuun, joten tarkistan sijaintini puoliväkisin ja saan suunnan omalle rastilleni. Onneksi seuraava rasti on hyvätapainen ja näyttäytyy sovinnolla.

Letkajenkkaa nytkytään useampi rasti kunnes letka kampeaa erään mäensyrjän oikealle puolelle kun itse haluaisin vasemmalle. Hirvittää jäädä puskemaan yksin pimeään ryteikköiseen metsään, mutta uskallus palkitaan: rastikivi löytyy sieltä mistä pitääkin. Ja letkakin palaa rastin jälkeiselle tielle oikealta. Matka jatkuu pitkiäkin pätkiä metsäteitä, polkuja ja tallautuneita uria pitkin. Mikä olisi rytistää kun jaksaisi. Jalka painuu tiellä pehmeään hiekkaan turhan syvään ja raskaasti.

Loppupuolella kertaan nelosrastin sekoilut. Nyt olen tosin yksin (arvelen pudonneeni auttamatta letkoista) kun tulen tiheään kuusikkoon. Epäröin, luulen menneeni rastin ohi takana olevalle vihreälle. Käännyn, en oikein tiedä missä ollaan ja mitä tehdä. Löydän hajontarastin ja lukuisia muita rasteja (ilmeisesti venlojen tai muiden osuuksien) ja lopulta toisen hajontarastin. Taas on kysyttävä tietä. Palaan samaan tiheikköön josta käännyin: kadottamani jyrkänne köllöttelee siellä kaikessa rauhassa ikään kuin ei tietäisi suuresta kaipauksestani mitään.

Loppurastit otan tarkasti väsymystä ja pohkeiden kramppeja vastaan taistellen. Viimeiselle rastille jölkötellessäni tunne on mahtava: selvisin sentään siedettävästi. Loppukiri jää valitettavan lyhyeksi; kun aivojen käskyistä huolimatta ei mitään tapahdu, niin ei tapahdu... Viimeisillä voimillani horjun Kyöstilän Arille kartan ja kannustukset. Huomaavaisena miehenä viivyin metsässä aamun valkenemiseen saakka, joten Arin ei suotta tarvinnut ottaa lamppua painokseen. Vaivun kanveesiin; on niin hikikin. Vaihdonvalvojat kyselemään jo vointia. Onneksi viisi litraa vettä virkistää ja palautuminen alkaa.

Yksi yllätys on vielä jäljellä. Astun mustalla muoviaidalla ympäröidyn miesten peseytymisalueen sisään ja hämmästyn: alastomia miehiä aamuyöstä silmänkantamattomiin omintakeisilla suihkutelineillä taiteillen.
Näkymä on jotenkin surrealistinen, epätodellinen, kuin jostakin taulusta tai elokuvasta. Tälläistä voi löytyä vain Jukolasta!

Myöhemmin totean pudottaneeni Juhan hankkimaa sijoitusta 250 sijaa. No, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Viitosjoukkueen (viisi ensikertalaista) tavoite täyttyi silti kirkkaasti: viesti varmasti läpi. Taaksekin jäi sentään vielä 300 joukkuetta. Kiitokset siitä Juhan, Arin, Kalen lisäksi Harrille, Petrille ja Antille. Tätä on saatava lisää.
Ja Paimioon opiksi Pönttövuoren Peikkojen motto: "rastia ei etsitä, vaan katsotaan kartasta missä se sijaitsee ja mennään kuin telkkä pönttöön!".


ORIMATTILAN KUNTORASTITOIMINNAN HISTORIAA

- Kalevi Kaija

Iltarastitoiminta alkoi Orimattilassa 1972. Aluksi se oli työpaikkasuunnistusta nimellä "Virkkeen harjoitussuunnistukset". Virke Oy on Orimattilassa toimiva vaatetusalan tehdas. Virkkeen palveluksessa oli silloin kaksi todellista suunnistusmiestä: Eero Viirola, joka veti myös Orimattilan Jymyn suunnistusjaostoa ja Pertti Virtanen. Heidän aloitteestaan iltarastitoiminta alkoi.

Ulkopuolisia suunnistuksesta kiinnostuneita alkoi tulla mukaan. Nimikin muuttui. Ne olivat nyt "Virke-iltarastit". Yritys tuki edelleen voimakkaasti toimintaa. Vuodesta 1978, jolloin perustettiin suunnstuksen erikoisseura Rastivarsat, seuran jäsenet ovat vastanneet iltarastitoiminnan järjestelyistä. Osanottajamäärät kasvoivat tasaisesti. Juniorisuunnistajille tarkoitettu "Oravapolkukoulu" alkoi 1983 Mikko Eskolan etäideoimana, iltarastien yhteydessä. 1988 nimi muutettiin "Kuntorasteiksi". Laatua parannettiin lisäämällä ratavaihtoehtoja. Tavoitteena oli, että jokainen rasteille tulija voisi suunnistaa tasonsa mukaisella radalla.

Osanottajamäärien nousujohteisuun kuvaa ehkä suunnistuksen suosion kasvua kuntoilumuotona, sekä sitä, että olemme oikealla tiellä kehittäessämme kuntosuunnistustamme.

Lukuja vuodelta 1994: ratamestareita 44, eri karttoja 14, suorituksia heinäkun loppuun mennessä n. 850 (yli 200 eri henkilöä), mukana keskimäärin n. 50 suunnistajaa/tapahtuma, kausi alkoi 20. huhtikuuta ja päättyy 21. syyskuuta.

Suosio jatkuu 1994


Keväällä kun aloitimme, pyrimme saamaan uusia harrastajia mukaan, sekä aikuisia että lapsia. Se tapahtui tekemällä kynnys aloittamiseen mahdollisimman matalaksi, sekä tiedottamalla tehokkaasti suunnitelmistamme ennen kauden alkua. Onnistuimme tyydyttävästi, koska uusia rastinhakijoita tuli mukaan. Työsarkaa riittää silti tällä puolella tulevaisuudessakin, sillä kuten tiedämme kilpailu on kovaa tälläkin sektorilla.

Uskon vakaasti, että suunnistuksesta kiinnostuneiden määrä tulee kasvamaan siksi että luonnossa liikkuminen kiehtoo ihmisiä. Kuntoilu ja kilpailumuotonahan suunnistus on haasteellista. Sori vaan maantiejuoksijat ja kaikella kunnioituksella teitä kohtaan - mutta suunnistuksessa pitää käyttää myös päätään. Ns. nappisuoritukset ovat peräti harvinaisia joten seuraavaan suoritukseen jää parantamisen varaa, ja sitä seuraavaan...

Vielä ehtii mukaan rasteille


Kautta on vielä jäljellä - vieläkin voi aloittaa harrastamaan tätä kiehtovaa lajia. Lastenratojen: lippusiimalla viitoitetun "Rastireitin" ja siihen tukeutuvan "Tukireitin" lisäksi meillä on 3 tavallista ratavaihtoehtoa. C-rata noin 2.0-2.5km helppo rata, joka polkuihin yms. sekä rastien takana oleviin "pysäyttäjiin", selkeisiin maastonmuotoihin. D-rata n. 3-4km keskinkertainen vaikeustasoltaan. Vaativin E-rata n. 5-6km taidollisesti sekä fyysisesti vaativa rata; vaihtoehto pidemmälle ehtineille, kovempikuntoisille harrastajille sekä myös kilpasuunnistajille. Käytössämme olevat uudemmat kartat ovat mainioista suunnistusmaastoista, joten radat voimme laatia aivan kansallisten kisojen malliin. Paljon tietysti riippuu radan taso myös ratamestareista ja tähän puoleen olemmekin kiinnittäneet huomiota.

Keväällä pidimme ratamestareille kurssin, jolla oli ilahduttavan runsas osanotto. Tämä lisäsi ratamestareiden määrää tuplasti. Kauden suunnistuksissamme on myös vaihtoehtoja. Käyräsuunnistusta (suunnistusta kartalla, jossa on painettuna pelkät korkeuskäyrät), rastinottoa runsasrastisilla radoilla, yösuunnistusta on myös pitkätmatkat ja pikamatkat. Meillä naiset tulostetaan omiksi sarjoikseen, voi suunnistaa myös ilman ajanottoa jos haluaa.

Ei muuta kun kuntorasteille!