1960-luvulla Suomen suunnistus-cupin välierässä Joutsenon Kullervoa vastaan. Vas.: Heikki Mäkelä, Erkki Lario, Pentti Larjanne, Reijo Munukka ja Heikki Lario.
1960-luvulla Suomen suunnistus-cupin välierässä Joutsenon Kullervoa vastaan. Vas.: Heikki Mäkelä, Erkki Lario, Pentti Larjanne, Reijo Munukka ja Heikki Lario.
Ensimmäinen urheilumuoto, johon tutustuin, oli suunnistus vuonna 1948. Aloitus tapahtui Jymyn harjoituskilpailuissa ja opetteleminen oli hyvin hankalaa. Käytössä olivat venäläiset kartat 1:42000 (huom. harvinainen mittakaava) tai taloudellinen kartta, jossa ei ollut korkeuskäyräkuvauksia. Vuonna 1949 olin mukana neljässä kilpailussa, jotka jouduin keskeyttämään. Pääsin kuitenkin mukaan Suunnistusliiton mestaruuskilpailuihin Järvenpäähän ja sijoituin kolmanneksi. Silloin nuorten valioluokan suoritus. Samana vuonna alkoivat hiihto- ja juoksuharrastus. Olin piirin hiihtomestaruuskisojen neljäs ja maastojuoksussa sain hopeaa, samoin kuin 1000 m juoksussa.
Kirjaa harjoittelusta ei pidetty. Peruskunto tuli siihen aikaan koulumatkoista, jotka oli kuljettava jalan ja talvella hiihtäen. Koulumatkoista Järvikylästä Viljaniemeen ja takaisin kertyi vuosittain hiihtoa ehkä 1500 km ja lisäksi muu vapaa-ajan hiihtely, yhteensä noin 2000 km. Kävellen ja myöhemmin polkupyörällä liikuimme jatkuvasti, yhteismäärää tuli tuhansia kilometrejä vuodessa koko kasvuiän eli ikävuosina 7 - 15. Siinä tuli samalla tehtyä niin hyvää harjoittelua, että mistään tämän päivän opeista ei parempaa löydy. Noin 20 ikävuoteen suunnistus, hiihto ja keskimatkajuoksut olivat tasapuolisesti ohjelmassa ja menestystäkin tuli kansallisella tasolla. Esimerkkinä Jukolan viestiosuuden voitto vuonna 1953 (toisena yleisen sarjan SM-suunnistaja Erkki Aro yli neljä minuuttia hävinneenä).
Sitten alkoi Finlandia-hiihto, jossa olen voinut olla mukana joka kerta. Ensimmäisien vuosien (1974-78) sijoitukset: 27-105. Nyt olen hiihtänyt Finlandian 23 kertaa eikä sijoituksista kannata puhua. Mukana oleminen on pääasia ja loppuun selviytyminen voitto. Lisäksi tutuiksi ovat tulleet monet muut pitkät hiihdot: Tervahiihto, Napapiirihiihto, Savonia-hiihto, Pirkan-hiihto ja Pogostan hiihto. Monet maratonit olen myös kiertänyt: Helsingin, Tukholman, Oslon, Paavo Nurmen, Lappeenrannan, Kokkolan, Hämeenlinnan ja Seinäjoenkin. Siinä ohessa Aulanko-juoksu ja Lidingöloppet.
Tämä taitaa jo tuntua "vaarin muistokirjoitukselta", mutta menneet urheilun täyttämät vuodet ovat arvokkaina mielessä ja ovat osaltaan vaikuttaneet koko elämääni. Olen saanut hyviä ystäviä, tosi kavereita, ja ehkä sellaista joustavuutta ja kestävyyttä, jota olen tarvinnut niin työelämässä kuin muutenkin. On osattava arvostaa omia harrastuksiaan ja tavoitteitaan, jotka on asetettava oman kuntonsa mukaisesti. On osattava myös kilpailla vain itsensä kanssa. Sen olen näinä vuosikymmeninä, kun olen taivaltanut numerolappu rinnassa, oppinut.
Liikuntapaikoilla tavataan ja harrastetaan kukin edellytystemme mukaan!
Seuraavaksi haastan kirjoittamaan/kertomaan "Heinämaan hurjan", Mäkelän Heikin.