Muistoja Jukolasta V

Mehtään mentiin

Rastivarsojen IV-VI-joukkueet kävivät tiukkaa keskinäistä kamppailua Rautavaaran Mehtä-Jukolassa. Maineikas V-joukkue piti pitkään pintansa, kunnes ankkuriosuuden kolmanneksi viimeisellä rastilla IV-joukkue painui Pitkäsen Heikin ankkuroimana väkisin ohi. Heikin prässäys järkytti ankkurimme A.Kyöstilän leimaamaan väärällä hajontarastilla, joten 730. sija vaihtui viime hetkillä harmittavaan hylsyyn. Tästä on vain yksi tie: ylöspäin!

Mortenin polvien reistaillessa pääsen jälleen (jo toisen kerran) aloitusosuuden säpinään. Aurinkoisen (mutta kylmän) illan hämäämänä jätän piilolinssit reppuun: lähtökarsinassa kadun ratkaisua sadepisaroiden putoillessa silmälaseihin. Onneksi vain ohimeneviä pisarteluja.

Tiukka ote kartasta ja tykinlaukauksesta matkaan. K-pisteen jälkeen huomaan kärjen painaltavan jo kaukana rinteessä ison aukon toisella puolella. Ei auta, kukin taaplaa tyylillään. Porukkaa menee oikealle ja vasemmalle, ristiin rastiin kankaalla. Teen omaa työtä kompassisuunnan mäntytaimikoissa säilyttäen ja napsin ensimmäiset rastit suoraan ja varmasti.

Kolmannen jälkeen reitti vie vihreän mäen yli. Lähden kiertämään tietä mutta epäröin letkojen painaessa pusikkoon. Kolmen urhollisen kanssa kierrämme kuitenkin tien ja polunpätkän kautta rastille. Ainakin idioottivarma, pusikot kiertävä ratkaisu, aikahyödystä en tiedä. Nelosen jälkeen taas tietä mäki ylös ja jalat alkavat hyytyä. Aukon kulmasta suunnalla tiheikköön - missä muut? Rytinää ja ryskettä kuuluu vähän joka puolelta ja rastilta jo taas letkan kyytiin. Sama toistuu seiskalla: otan suunnan tienmutkasta ja huomaan kohta olevani yksin pusikossa. Uskon suuntaani ja löydän rastin ja letkan. Onneksi, sillä silmälasit huurtuvat enkä näe seuraavalla rastivälillä juuri mitään. Letka vie kuitenkin oikealle rastilla ja pääsen uudelleen juoneen kiinni.

Ysi- ja kymppirasteilla hamuilen jo tien kautta kiertoon, mutta kun letka puskee itsepäisesti suoraan, imeydyn muutamien harha-askelien jälkeen mukaan. Väli-Klemelä kertoo myöhemmin Suunnistajassa menneensä 10-11-välin täysin yksin ja ihmetelleensä miksei kukaan muu käyttänyt reitinvalintaa. Kukapa sitä nyt valmista uraa jättäisi. Ainakin tämä letka vie kuin juna suoraan rastille - pysyn mielestäni kartallakin koko ajan.

Reposärkän avosuolla noutaja on lähellä. Rastilato näkyy kauas, mutta jalat tarttuvat turpeeseen kuin paksuun liisteriin. Äijiä survoo surutta ohi hoiperrellessani tuskaisesti latoa kohti. Tähänkö mies hyytyy? Rastin jälkeen suo on pitävämpää ja juomarastin jälkeen huomaan jalkojen kulkevan taas joten kuten mukana.

Seuraavalla rastilla olen taas merkillisen yksin; rastin jälkeen näen letkan kaartavan oikealta muutaman sata metriä edelläni. Köpöttelen perään minkä jäykiltä jaloiltani pääsen. Korkean mäentöyrään kierrän suosiolla oikealta rastilleni, suoraan mäen yli ei tee mieli. Toiseksi viimeinen rastiväli helppo; kun vain Late jaksaisi painaa.

Viimeisellä suolla mietin monenko ojan yli tällä reissulla on tullut hypätyksi - ja vieläkö pääsisi seuraavan yli pohkeiden kramppaamatta. Viimeisellä rastilla kauhea karjaisu silkasta riemusta naapureiden kauhuksi. Loppusuoralla en murehdi enää väsymystä, loppunousukin menee lähes huomaamatta.

Kiskaisen toisen osuuden kartan ja ojennan vaihtopuomille, mutta: missäs, missäs se Jyrki on? Varmistan vielä puomin numeroinnin ja karjun Jyrkiä puoliksi puomilla seisten. Ainoa reagoija on Vilkon Timppa (varuskuntajoukkueessa?), joka kertoo Jyrki-boyn olleen hetki sitten paikalla. Huomaan olevani lähes vihainen, mutta rauhoitun odottamaan. Parin minuutin päästä Jyrki tuleekin paikalle - täysi verryttelyvarustus päällä. Miehen riisuutuessa yritän antaa lyhyitä nuotteja matkaan, vaikka niistä tuskin on hyötyä tai saati edes muistaa.

Omaan suoritukseen täytyy kai olla tyytyväinen: rastit löytyivät harvinaisen helposti/suoraan ja juoksin sen minkä jaksoin. Letkat ja urat auttavat kummasti, kun tietää missä menee. Sijoituksessa (539, 20 min. kärjestä) ei ole vieläkään kauheasti kerskumista, mutta sentään yli 200 parempi kuin Luoston avaus. Sijoitus kertonee kunto- ja vauhtitason, ehkä taidonkin. V-joukkueen viestiä jatkoivat jälkeeni Jyrki H., Kimmo K., kaima Mattila, Harri S., Antti L. sekä epäonnekas Ari K. Petrin ja Mortenin poissaollessa (molemmilla kevyehkö syy: edellisellä omat häät ja jälkimmäisellä juoksukelvoton jalka) vitos-teamin hengestä pääsivät ensi kertaa nauttimaan ex-viestitykki Kimmo ja next-viestitykki Jouni M. Jyväs-Jukolassa ovat taas yömiehet arvossaan?