Puheenjohtajan palsta Kevään viestiliigaosakilpailut Sotilasurheilua Maken valmennuspalsta Muistoja Jukolasta II Opiksi 40-luvulta Rastivälin suunnitelma on yleisavain Puheenjohtajan palsta Kevään viestiliigaosakilpailut Sotilasurheilua Maken valmennuspalsta Muistoja Jukolasta II Opiksi 40-luvulta Rastivälin suunnitelma on yleisavain
Kakkonen teki myös hyvää työtä. Ensi vuonna parannusta muutama pykälä niin ollaan sadan sakissa. Kolmonen, nelonen ja viitonenkin olivat kovia. Joka joukkueemme puhtaasti läpi ja melkein kaikki viimeiselle osuudelle ennen yhteislähtöä.
Rastivarsat oli televisiossa ja erityisesti radiossa varsin hyvin esillä, kun ykkösjoukkue oli kolmenkymmenen sakissa alusta lähtien.
Seurasin tänä vuonna Jukolaa poikkeuksellisesti radion ääressä. Joku varmaan ajatteli, että se pelästyi pahanpäiväisesti Tiomilassa hyydyttyään mutta eipä vaineskaan.
Viestin seuraaminen meni aamuneljään ihan hyvin mutta sitten kävi väsy ja heräsin vasta viestin päätyttyä. Seuramme ykkäsen loppusijoitus jäi täten arvoitukseksi. Seuraavan aamupäivän asia vaivasi kunnes muistin Juholan Mikon kännykän olevan varmasti matkassa mukana. kyselempä häneltä kuulumiset. Mikko löytyikin luurin päähän ja sijat selvisivät.
Aaltoja pitkinkin voi selvästi aistia mielialojen korkeuden ja tyytyväisyyden yöttömän yön saavutuksiin.
Tulokset: 1) PIF 4.30,45, 2) AngA 4.34,20, 3) OK77 4.35, 50 Š 56) RaVa II 5.34,12 (Ari P, Pasi T, Jussi P, Markku H, Timo V) Š 61) RaVa I 5.40,30 (Esa O, Hannu L, Teuvo L, Jari L, Tuukka T) Š 91) RaVa III 6.27,55 (Mikko J, Henry N, Jorma R, Matti N, Jyrki T)
Hannu aloittaa rutiinilla ollen vaihdossa 19. Loppuviitoituksella ehdottomasti viestin julmin irvistys, ero kärkeen 2 min. Tepillä on kakkosen ikämiesjoukkueessa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja eroa kärkeen vaihdossa jo 15 minuuttia! Pasi pyssyttää kolmosjoukkueen ensimmäiseksi vaihtosijoitukseksi 79.
Tilanne 1. vaihdossa: 1) TuMe 51.54Š 19) RaVa I (Hannu L) 53.50Š 79) RaVa III (Pasi T) 57.57Š 123) RaVa II (Teuvo L) 1.03.47
Kakkososuudella Esa kelaa ykkösessä parantaen sijoja jo kymmenen kärjen tuntumaan.
- Pari pientä kattelua ympyrässä kolmella kolmella rastilla. Yhteensä alle minuutti pummia. Nyt jaksoi jo juosta viikon sairastelun jälkeen!
Kakkosessa Make jättää rastin väliin ja hakureissu vie aikaa. Kolmosessa vaikeuksia juoksijoiden keräämisessä.
Tilanne: 1) AnttU 1.42.48Š 11) RaVa I (Esa O) 1.47.02 (53.22)Š 119) RaVa II (Markku H) 2.11.57 (1.08.05)Š 121) RaVa III (Timo V) 2.15.13 (1.09.50)
3. osuuudella joukkueen toinen toipilas Jari nappaa ykkösellä pummailleen kärjen kiinni mutta turoilee jatkossa pari minuuttia.
- Sen kaksiminuuttisen jälkeen painoin napin lautaan ja pikkuhiljaa alkoi miehiä tulla selkä edellä vastaan. Lopussa kaaduin ja satutin reiden pahasti, mutta kyllä on sippi! Kertaili Jari viestin kulkua.
Tilanne 3. vaihdossa: 1) AngA 2.40.19Š 7) RaVa I (Jari L) 2.42.09 (54.56)Š 101) RaVa II (Jorma H) 3.23.13 (1.11.22)Š 126) RaVa III (Jyrki T) 3.48.29 (1.35.12)
Ankkuripätkällä väliaikarastin kuulumisia odotetaan Varsojen leirissä enemmän, kuin ehkä missään muussa joukkueessa. Tilanne on uusi, mutta kova on mieskin. Väliaikarastin tiedot ovat kuitenkin karua kertomaa, kauden 1. kisaa juoksevaa Harria ei kuulu. Maalissa Harri on 13. mutta onneksi seitsemän miehen letkan keulilla.
- Kuutosella huomasin, että edellisestä ruudusta puuttuu leima, eikä homma ollu muutenkaan puikoissa. Viitoituksella vasta kuulin että perässä tulee letka. Kyllä järjestit herkkupaikan Jari...
Tulokset: 1) OuTa 3.31,51, 2) RR 3.31.59, 3) PIF 3.32.14 Š 13) RaVa I (Harri K) 3.41.45 (59.36)Š 92) RaVa II (Simo-Pekka V) 4.30.20 (1.07.07)
Hannu päätti toisella osuudella antaa muillekin joukkueille mahdollisuutensa ja toi joukkueen kahdentenatoista vaihtoon. Ero kärkeen oli kuitenkin vain pari minuuttia ja Varsojen valttikortit oli vielä pelaamatta.
Kolmannella osuudella Harri näytti letkalle nastarinpohjia vanhaan malliin ja muutamasta virheesta huolimatta Jari pääsi hyvässä paikassa ankkuriosuudelle. Vaikka Jalle tykitti viestin kolmanneksi nopeimman yksityisajan (Mattisen Reka 34.14) niin tilanne ei Varsojen osalta muuttunut. Seitsemäs sija ei ollut joukkueelle yllätys vaan pikemminkin osoitus siitä mihin rutiinijuoksulla päästään ja jälleen konkreettinen näyttö viestisuunnistuksen kovasta laista: Jos pummaat, et voita! Liigapisteitä 24.
Kakkonen ja kolmonenkin juoksivat kykyjensä mukaiset suoritukset - kyllä kakkosen mahdollisuudet liigapisteille tällä miehityksellä näyttävät olevat täysin realistiset. Oikeat miehet oikeille osuuksille niin jälkeä alkaa syntyä myös kakkosessa.
Tulokset: 1) IkNV 2 2.30.57, 2) VeVe 2.31.03, 3) EsSu 2.31.14Š 7) RaVa I (Esa-3./37.56, Hannu-12./40.08, Harri-7./39.36, Jari-34.57) 2.32.37Š 36) RaVa II (Pasi-39./42.14, Teuvo-35./44.17, Timo-36./43.42, Jussi-46.31) 2.56.44Š 48) RaVa III (Markku-41./42.22, Jorma-41./45.20, Toni-45./51.48, Jyrki-52.16) 3.12.28
Pasin epäonnistumisen jälkeen Varsojen leirissä oli hetken kestävä henkinen lamaannus mutta Harri näytti mikä on viestin luonne, huippukaveri tekee loppuosuuksilla ihmeitä. Toista epäonnistumista ei odotettu enää tulevaksi mutta Jarin tossu ei syystä tai toisesta vaan liikkunut. Kovien ankkurien kyydissä kevään ykkösvarsa ei voinut kuin todeta tilanteen.
Kakkosjoukkue juoksi pirteästi kykyjen mukaisen sijoituksen, ensivuonna Sipoossa sadan joukossa?
Tuloksia: 1) TuS, 2) RR, 3) AngAŠ 39) RaVa I 7.37.00 (Hannu-78, Teuvo-27, Tuukka-22, Esa-22, Pasi-48, Harri-27, Jari)Š 123) RaVa II 8.19.34, 476) RaVa III 10.41.47, 668) RaVa V 11.42.26, 767) RaVa IV 12.21.25
Tavallista "käpyjen potkijaa" saattaa silloin tällöin ihmetyttää meidän sotilaiden kilpailukaruselli, joten teenpä asiasta hieman selkoa. Rastivarsoissa meitä "kapiaisia" on kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna; Kapteeni Simo-Pekka Vennelä ja Kapteeni Vesa Halinen ovat vanhoja Varsoja, Kapteeni Timo Vilkko ja Yliluutnantti Harri Koski ovat tuoreita tulokkaita. Kaikki neljä edustavat työkseen samaa seuraa eli Hämeen Rykmenttiä.
Sotilaan ammattiin kuuluu luonnollisena osana huolehtia omasta ruumiillisesta kunnostaan. Varusmiehille ja reserviläisille pitäisi näyttää mallia, millainen on hyvä kunto. Koulutettavien silmissä ei pitkälle ehdi ³tuttu sotilaskouluttaja², joka voisi kuvata fyysistä suorituskykyään samalla tavalla kuin säästettäessä rynnäkkökiväärin patruunoita: "huutamalla laukaus, laukaus!".
Kuntohan kasvaa tunnetusti vain liikkumalla. Liikunta taas on siitä erikoinen "kulutushyödyke", että mitä enemmän käytät, sitä paremmat tulokset. Rahasta liikkuminen ei ole kiinni! Siis Puolustusvoimien paras säästökeino.
Koko sotilasammattikunnasta ( n.7500 henkeä ) omaa kriisiajan riittävän (?) sotilaskunnon ehkä reilu puolet. Loput olettavat rauhanajan "pluffauksen" kestävän myös tositilanteessa. Tähän suureen hämäysoperaatioon kuuluu myös Pv:n kilpailutoiminta. Vuosittain sisäisiin kilpailuihin osallistuu n. 5 % koko ammattikunnasta, vaikka useimpiin kilpailuihin osallistuvat laskettaisiin aina uusiksi henkilöiksi. Kansaivälisesti sotilaat osoittavat fyysistä kuntoaan MM-tasolla. Lisäksi vuosittain järjestetään myös PM-kilpailuja. Suomalaiset mittelevät tämän lisäksi Venäläisiä vastaan vuorovuosittain talvi- ja kesälajeissa. (RaVa:n kartalla juostaan tämän vuoden kesäottelun suunnistus)
Pv:n edustusurheilijoita on 0,8 % kaikista palkkaa nauttivista sotilaista. He osoittavat Suomen puolustuskykyä omalla sarallaan maailmalla.
Suomalaiset kilpailevat Sotilaiden MM-kilpailuissa puhtaasti sotilashenkilöstöllä. Kantahenkilökuntaan kuuluvien lisäksi joukkueeseen voidaan valita riittävän kovia varusmiehiä. Viime vuonna oli mukana Mikko Lepo. Viiden viimeisen vuoden aikana mukaan on Lepon lisäksi kelvannut ainoastaan Jari Kymäläinen, joka suoritti varusmiespalvelustaan 26-vuotiaana Urheilukoulussa.
Sotilaiden henkilökohtainen MM ratkeaa kahden peräpäivinä juostavan kilpailun perusteella. Lisäksi juostaan viesti yhden välipäivän jälkeen. Klpailut ovat osoittautuneet nuorille liian koviksi aikaisempien kokemusten perusteella. Sveitsillä kilpailee joka vuosi sama ammattimaisesti harjoitteleva maajoukkue sotilaiden MM- ja siviili MM-kisoissa. Urs Flühman on voittanut henkilökohtaisen kilpailun useamman kerran. Sama viestijoukkue voitti Ruotsissa sotilaiden viestin kuin Tsekkoslovakiassa MM:n.
Norjalainen maanmittausinsinööri Petter Thoresen voitti Brasiliassa 1992, vain muutamia mainitakseni. Kyse ei ole siis pelkästään minkään kansainvälisen firman mestaruuksista.
Uumajassa järjestetyissä ampumasuunnistuksen PM-kilpailuissa allekirjoittanut rutisti vanhoilla taidoilla henkilökohtaisessa kilpailussa kuudenneksi. Aikaisemmilat kerroilta on muistona hopeamitali vuodelta 1990 ja viestistä kultamitali 1987 ja pronssia 1988.
Käytän termiä "vahoillla taidoilla" siksi, että koko kevätkausi on mennyt muutenkin harjoittelun kannalta poskelleen, joten ampumaharjoittelu jäi yhteen kertaan. Tarkalleen ennen kilpailua tuli ammuttua tämän vuoden puolella n. 150 laukausta, joka on 20 kertaa vähemmän kuin lajin ³huiput² ampuvat harjoituslaukauksia.
Osasyy harjoittelemattomuuteen piilee kuitenkin motivaation puutteessa, niin kuin kaikessa muussakin harjoittelussa. Aina ehtii, jos haluaa.
Vilkon Timo oli myös mukana kovatasoisessa joukkueessa, jonka viesti osoitti. Timon henkilökohtaisen kilpailun suoritus kaatui epätavallisen surkeaan paikannus-suunnistukseen, kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Sijoitus painui jakelusivuille ja kohtalona oli putoaminen viestijoukkueista.
Viestissä juoksin itse avausosuuden voittajajoukkueessa, jonka mestaruuden ratkaisi ankkuriosuuden Mikko Hölsön loistava ammunta ja suunnistus. Suomalaisten taidot tulivat esiin vasta viestissä, jossa ei ole ollenkaan paikannus-suunnistusta, vaan kilpailu muistuttaa enemmäkin ampumahiihtoa.
Henkilökohtaisssa kilpailussa ammutaan yhteensä 20 patruunaa. Ohiammunta osumasta kaatuvasta mustasta täplästa aiheuttaa 2 minuutin sakkoajan lopputuloksiin. Ammunta osuus on kilpailun alussa, jonka jälkeen jatketaan suoraan paikannus-suunnistukseen, jossa pitää määrittää viitoitetulta reitiltä 5 omaa paikkaa ja 5 tähystyspistettä. Sakkoa paikottelusta saa 1min/virhemilli, kuitenkin korkeintaan 10min/rasti. Lopuksi suunnistetaan normaali suunnistus. Voittaja on se, jolla on paras loppuaika kun juoksuaikaan lisätään sakkominuutit ammunnasta ja paikottelusta.
TULOKSIA:
Henkilökohtainen 8.6: 1) Jan-Erik Matti SWE 111.17Š 6) Harri Koski FIN 120.20Š 9) Pekka Inkeri FIN 122.36, 10) Markku Virtala FIN 124.43
Viesti 9.6: 1) FIN 2 (M.Hölsö, H.Koski, T.Oksanen) 144.06, 2) SWE 2 148.11, 3) FIN 1 (P.Inkeri, A.Tolonen, M.Virtala) 150.25, 4) NOR 3 151.58, 5) FIN 3 (J.Papinsaari, J.Heikkinen, V.Koskinen) 152.58, 6) NOR 1 155.54
Puolimatkan krouvi suunnistuskaudelle on saavutettu, on aika väliraportin.
Käydyissä viesteissä on rungon ja vastuun kantanut neljän koplamme, joka sai Luostolla oivaa täydennystä reserveistämme. Kakkosjoukkueille oiva tavoite syssyn koitoksiin onkin pisteille nousu.
1) Yksilöiden taidot koko ryhmän hyväksi eli tieto jakeluun.
2) Ryhmän yhteenkuuluvuus riippuu joukon moraalista ja yhteistyötaidosta.
3) Tehokas ryhmä tekee yhteistyötä, ei kilpaile keskenään.
4) Yksilöiden tarpeet huomioon, kiinnostus toisten tekemisistä ja tukemisesta huomioon.
5) Luottamus ja kunnioitus toisiinsa.
6) Tehokas kommunikointi, jokaisen tärkeys, yhteiset tavot, keskenäinen kunnioitus ja ihmismäisen jämäkkä käsittely kuuluvat "parhaan A-ryhmän tapoihin."
7) Ryhmä antaa näin enemmän voimaa ja valtaa jäsenilleen.
8) Jäsenten positiivinen asenne toisiinsa luo idean saavutuksille.
Nämä kaikki pääteesit pätevät yllättävän hyvin suunnistusseuran ryhmien toiminnassa. Kannattaa lukea VK-lehtinen tarkemmin. Ykköjoukkueemme Jukolan matkalla hyvin moni yo. asioista loksahteli asemiinsa.
PS. Valmennusmateriaalia ja uusia lehtiä saat allekirjoittaneelta pirauttamalla mm. Nikulaisen Pekan uusi Ajatusmalli-kirja ja S-valmentajien jäsenjulkaisut etunenässä.
Muutoin: Ei pidä uskoa kaikkea mitä paikkakunnan lehdet kirjoittavat suunnistuksesta, koska lehdellä on oikeus - paas mulkaöten - hakea niitä epäolennaisuuksia lajistamme.
Totuus on kuitenkin yksinkertainen; Rastivarsat edustaa kaupunkimme lajeista näyttävimmin tällä hetkellä (kun on kyse hikeä tuottavista lajeista).
Lukijoiden runsaasta palautteesta huolimatta jatkan kirjallisia Jukola-muistojani, tällä kertaa Paimiosta. Myöhässä taas, mutta aihehan (suunnistus) pysyy aina ajankohtaisena.
Vanhana konkarina osasin tällä toisella kerralla jo hieman valmistautua tulevaan. Ensimmäinen järkytys tapahtui vappuna, kun kuulin päässeeni (joutuneeni?) kolmosjoukkueen listoille. Millä ansioilla, moni ihmetteli? - Näytöt riittävät, vastasi P.Raunio kyselyihin lyhyesti ja salaperäisesti hymyillen. Ainoa tähän mennessä selvinnyt ansio on vielä toistaiseksi alle ikämiessarjojen oleva ikäni. Pääsenpä sentään lyhyemmälle neljännelle osuudelle, ajattelin. Järkytys olikin suuri, kun viimeisillä kuntorasteilla ennen Jukolaa sain määräyksen viidennelle, pitkälle osuudelle: Koko kevään armoton keskittyminen hajosi viime hetkillä! Sentään aamuosuus tämäkin, yöharjoittelu kun on jäänyt vähäiseksi. Bussissa Paimioon suuren urheilujuhlan tuhnu alkaa tiivistyä. Huomaan myös osuudellani olevan peräti 20 rastia, moista määrää en aiemmin ole yhdellä reissulla etsinyt. Keskimääräinen rastiväli jää lyhyeksi, eikä ehdi eksyä kovin kauas rastista. Mutta, kuten joku vieressä laskeskeli, jos jokaista rastia haeskelee minuutin, hakuja kertyy jo 20 minuuttia ja sitä rataa. Onneksi tämä ei ole niin minuutin päälle tarkkaa touhua, eihän?
Hyvin valvotun yön jälkeen aamu alkaa valjeta. Helteestä ei tällä kertaa ole pelkoa, silmälasipäänä katselen sen sijaan huolestuneena pilvien tummuutta. Oman vuoron lähetessä vatsakin alkaa vihdoin toimia ja tyhjennysharjoitus onnistuu juuri ajoissa.
Tuskin olen ennättänyt hölkkäillä vaihtopuomille tunnustelemaan, kun olen kuulevinani joukkueen 700 lähestyvän. Nytkö jo? Kohta keltainen hahmo vyöryykin viitoitusta vinhaa vauhtia vaihtoa kohti. Vanhempi, vaan ei vähäisempi Tuomalan veljeksistä on tykittänyt ilman umpilisäkettäkin hurjaa vauhtia. Onneksi osasin tätä aavistella ja lähteä ajoissa paikalle. Hirvittää kun huomaan sijoituksen olevan hiukan 400:n päällä; viimeksi en pysynyt 800:kaan joukossa. Onneksi aikaa ei jää hirvitellä: Matkaan!
Alku rauhallisesti, etten juokse jalkoja alta jo pitkällä viitoituksella, kuten joku myöhemmin valitti käyneen. Silmäilen karttaa: Eihän tämä aivan mahdottomalta näytä, vain yksi inhottavan näköinen pitkä rastiväli. K-pisteeltä ylös mäkeen, suon taakse pienemmälle ja leimaus. Alun lyhyehköt rastivälit suoraan suunnalla karttaa lukien. Rauhallista; vain yksi ViRuS-paita poukkoilee lähettyvillä samaa reittiä.
Pellonylityksen jälkeen ensimmäinen tiukka nousu, huohotus, kävelyaskeleet ja letkanpoikanen, joka kuitenkin jatkaa notkosta suoraan eteen päin ja kaarran yksin oikealle polun kautta toiseen notkoon rastilleni. Juomapisteen jälkeen sekoilua suunnan kanssa. Onneksi tie oikealla tulee näkyviin ja saan korjattua kurssin suoraan rastille. Entäs sitten: Tien kautta koukaten vai suoraan pitkähkölle välille? Yöllä varmaan menisin tien kautta mutta nyt suoraan kun on sujunut.
Ei välttämättä paras ratkaisu. Tiheikköistä alkuun ja sitten vaikeuksia suunnan ja matkan arvioinnin kanssa. Vihdoin odottamani mäki tulee oikealla näkyviin ja sen viertä polkua letka.
Aukon reunasta saan kiinni ja letkan empiessä rynnistän harjanteen yli suon reunaan, yli ja taakse rinteeseen rastille - letka perässä. Mukava olla joskus letkan kärjessä! Ilo jää kuitenkin lyhytaikaiseksi. Ennen kuin saan karttalakanan leimauksen jälkeen jonkinlaiseen järkevään asentoon ja suunnan seuraavalle rastille selväksi, huomaankin olevani jo letkan viimeisenä, hyvä kun mukaan ennätän. Onneksi osaavat suoraan rastille.
Letkan perässä roikkumista seuraakin useampi rasti takalenkin pienipiirteisessä maastossa. Koodeja varmistellaan välillä, mutta yritän myös pysyä selvillä kulkureitistä hajontarastien pelossa - huomatakseni päivällä koko takalenkin olöleen yhtä putkea! Juuri ennen ainoaa pitkää rastiväliä sekoilen. Tulen letkan mukana oikean näköiseen rastipisteeseen, mutta leima ei täsmääkään: Voi p.., missä oikein ollaan? Onneksi tajuan leimanneeni odottamani koodin jo edellisellä rastilla ja olevani jo seuraavalla, aivan oikealla rastilla ennen kuin lähden sekoilemaan yhtään minnekään. Letkasta jään kuitenkin auttamatta, vain Laihialainen löytyy seuraksi. Taitavat olla paitsi nuukia myös hitaita kuin hämäläiset. Auttavaisia sentään, selviämme rastille vaikka olen itse kadottaa konseptit pariinkin otteeseen.
Rastilla uusi letka, sen mukana hirveää vauhtia seuraavalle rastille, saan juosta tosissani. Sitten letka kaartaa suolle leimaamaan rastia aivan liian äkkiä ja arvelen olevani jo seuraavan osuuden letkassa. Suunnan tarkistus omalle rastille päin, jossa pari etsiskelijää jo ohjaa minut oikealle paikalle.
Loput rastit yksin ja tarkasti, varmoja reitinvalintoja etsien, myös ne ³helpon² näköiset. Viimeistä rastia on mukava lähestyä, voimatkin kuin virkoaisivat uudelleen. Hetken harhaa, loppukiri riittää tällä kertaa viimeiseltä rastilta ylikulkusillalle, loppu on alamäestä huolimatta täyttä tuskaa. Loppukarsinassa kaksi kaveria painaa vastustamattomasti ohi - yllättäen vain juuri nuo kaksi sijaa huomaan myöhemmin pudottaneeni sijoitustamme. Kartta Kallelle ja puomille roikkumaan, kakkosjoukkue tekee seuraa kuudennelta osuudelta heti perään; juttu vain ei luista kummaltakaan.
Jos vatsa ei aikonut toimia ennen juoksua, juoksun jälkeen se innostuu liikaakin. Toipuminen kuluu pääasiassa mustien muovien välissä kipristellen. Koville ilmeisesti otti, flunssakin puhkeaa seuraavana päivänä iloisesti kahdeksi viikoksi. Mutta ennätinpä juosta sitä ennen ja rastitkin löytyivät suuremmitta pummeitta, vaikka eivät nekään parissa kohtaa kaukana olleet.
Uskaltauduttuani vihdoin ulos, kuuluttaja kertoo jonkun joukkueen juoksevan loppusuoraa sijalle 21 seuralippu tangossa liehuen...Rastivarsat. Hätäisiä nuo ykkösen miehet, Hiidenkivelle piti nousta vasta -95 ³kotimaisemissa². Eivät paria vuotta jaksaneet odottaa.
Kolmonenkin tekee seuranennätyksen sijoituksella 485. Ainoa miinus reissussa oli tietynlaisen joukkuehengen, yhteenkuuluvuuden, puute. Kullakin osuudella oli oma tavoiteaikansa, muuten jokainen juoksi oman osuutensa yksikseen, erillään. Mitään yhteistä pohdiskelua, tsemppausta tai kannustusta ei paljoa ollut, kukin kulki omia aikojaan.Yhteisessä kuvassa sentään käytiin, mutta sitäkään ei toistaiseksi ole näkynyt...
No, ei pidä valittaa, täydellistä ei ole mikään ja saihan jokainen taas vuodeksi Jukolahimonsa tyydytettyä Luosthon lysthiä odotellessa...
Kirjahyllyä järjestellessäni käteeni sattui kaksi mielenkiintoista suunnistusaiheista teosta 1940-luvun lopulta. Tapio - Esaiaksen Suunnistamisopas ja Huhtala - Sorakurun Suunnistamaan lienevät olleen aikansa luetuimpia ja peruusteellisimpia suunnistuksen käsikirjoja. ³Joka ei tunne historiaansa ei voi menestyä tulevaisuudessa² on todennut joku viisas aikoinaan. Niinpä lienee paikallaan valottaa Rastivälin lukijoille suunnistamiseen liittyvää lähihistoriaa em. teoksista poimituilla otteilla.
Mitään pätevää ohjetta siihen, minkä reitin valinta on parhain, ei ole olemassa, koska paras reitti on olosuhteista riippuvainen...
Jos fyysillisesti heikkona tekee sen virheen , että valitsee liian raskaan reitin, ei henkinen vireyskään pysy sellaisena, mikä se oli lähtiessä...
Linnuntie on lyhyin, mutta sitä emme kuitenkaan käytä kuin harvoin. Kartan antama nopein tie ei myöskään aina ole edullisin, koska sen varrelta useinkaan ei löydy varmoja kiintopisteitä. Reitinvalinnassa on siis otettava huomioon myös varmuus... Voittajankaan reitti ei suinkaan aina ole ollut edullisin."
Saattaa käydä joskus silläkin tavalla, että kun saavut maaliin, siellä ei ole enää kuin pari viluissaan värjöttelevää toimitsijaa ja pahimassa tapauksessa vain yksi reppu - sinun. Tientenkin tällöin tulet ajatelleeksi, että kunhan pääsee saunaan, niin kaikki on hyvin. No niin, pääset sinne, mutta riisuttuasi huomaat harmiksesi, että vesi on loppunut. Kaivosta saat vettä, mutta kiuas ei enää pihisekään. On pestävä siis kylmässä kylmällä vedellä. Sitten kaivat reppuasi. Huomaat eväittesi jääneen kotiin ja maalipaikalla ei ruokaa enää ole. Paremmin maaliin löytäneet ovat olleet nälkäistä väkeä. Tuntuu kuin "mittasi" tästä lajista olisi täysi. Melko varmasti saat kuitenkin miettimisaikaa, sillä noilta parilta toimitsijalta saat kuulla, että seuraava kuljetus vie sinut ihmisten ilmoille vasta parin tunnin kuluttua.
Älä hermostu. Tuon parin tunnin ajalla tulet miettineeksi, ettei kaikki olekaan aivan hullusti. Ei kannata lannistua. Tämä on ollut monen muunkin nykyisen tunnetun suunnistajan kohtalo heidän ottaessaan ensi askeleitaan kilpasuunnistamisen ohdakkeisella polulla."
Edellä on esitetty muutamia näkökulmia, jotka on koettu tärkeiksi puolivuosisataa sitten. Valtaosaa ajatuksista voidaan pitää edelleen ajankohtaisina ja varteen otettavina. Seuraavassa Rastivälissä on tarkoitus käsitellä eri suunnistusmuotoja ja tarkastella valmentautumista. Odotellessasi malttamattomana seuraavaa Rastivälin ilmestymistä voit lukea Nikulaisen Pekan uutta kirjaa "Suunnistus ja ajattelu" ja saatat huomata, että historia toistaa itseään.
Kaikki seuratoiminta vaatii ahkeraa talkooväkeä. Kilpailujen järjestäminen vaatii monenlaista valmistelua etukäteen ja itse tapahtuman järjestäminen työllistää suuren joukon. Tapahtuman vastuuhenkilöt kantavat suurimman työtaakan.
Kuntorastien järjestäminen merkitsee paitsi vaivannäköä myös hyvää harjoitusta suunnistusta ja kilpailujärjestelyä silmälläpitäen. Seuran toimintaan kuuluu lisäksi karttojen valmistaminen, valmennustoiminta, nuorisotoiminta, tiedotus ja kilpailuihin ilmoittaminen, jotka pitää hoitaa ajallaan. Seuran taloudenhoito ja johtaminen vaatii valppautta ja yhteydenpitoa moniin tahoihin. Lyhyesti sanottuna kaikki on talkootyön varassa.
Kulunut vuosi onkin ollut muutosten aikaa, sillä entistä suurempi osa seuran menoista on jouduttu itse ansaitsemaan. Suuntaus näyttää jatkuvan joten meidän on varauduttava sopeuttamaan toimintamme itse hankkimiemme tulojen mukaiseksi. Tämä merkinnee myös menojen karsintaa. Emme ehkä voi kustantaa kaikkia halukkaita esim. kilpailuihin.
Nuorisotoiminnasta emme kuitenkaan tingi, se on panostus seuran tulevaisuuteen. Luultavasti talkooaktiivisuus ja kilpailuihin osallistuminen tullaan sitomaan toisiinsa.
Tässä on paikallaan esittää vetoomus seuran jäsenille: Hyviä talkooideoita voi esittää kuka tahansa. Eikä asiaa tarvitse jättää idean asteelle, vaan pistäkää toimeksi. Pari, kolme kaveria voi kehittää vaikka kuinka hienon bisneksen seuran nimissä. Pieni informaatio johtokunnan suuntaan on toki paikallaan että tiedetään missä mennään. Mikään ei ole mukavampaa kuin havaita että porukasta löytyy ideoita ja myös toteuttajia eikä vaan odoteta mitä esim. johtokunta tekee. Siitä sitten vaan harmaat aivosolut...
Taito tulee tekemällä, sanovat vanhat viisaat. Ilman satoja tai tuhansia toistoja ei taitovoimistelussa tai uimahypyissä pärjätä huipputasolla. Valmentajan apuakaan ei saa unohtaa. Valmentaja näkee miten homma toimii. Nykyisin videokamera auttaa asiassa. Suunnistuksessa videosta voisi olla apua rastityöskentelyn kuvaajana. Nopeus ja joustavuus tietysti säästävät sekunteja ja videokuvasta toiminta on kätevästi nähtävissä.
Mutta hyvä leimausnopeus ei riitä. Päin vastoin pysähtyminen rastilla ja suunnitelman teko seuraavalle rastivälille tuo parhaan lopputuloksen, sanoo Pekka Nikulainen uudessa kirjassaan "Suunnistus ja ajattelu". Videokuvasta voisivat suunnistaja ja valmentaja yhdessä katsoa, että tuliko se suunnitelma sittenkään tehdyksi. Tuliko uhratuksi aikaa rastilla varman suunnistuksen hyväksi. Vai käytettiinkö sitä vanhaa potkupallokonstia "pitkä suunta ja perään".
Ajatustyö on Pekka Nikulaisen mukaan niin tärkeä osa-alue suunnis-tuksessa, että sen kehittämiseen pitäisi kiinnittää jatkuvaa huomiota. Kun rastivälille tehdään perille asti suunnitelma, joka toteutetaan, löytyy rastilippukin aikaa hukkaamatta. Suunnitelman täytyy aina sisältää se, kuinka rasti otetaan. Aina lipulle jonkin varman kautta. Ei oikein kannata kerätä kuntoa ja kovaa nopeutta suunnistusta varten, jos rastilipun löytyminen on sattumanvaraista.
Vaikka fyysisen kunnon rakentaminen jo sinällään tuo mielihyvää, on rastin löytyminen mahtavinta. Ja mikä mielihyvän tunne: järkeilin reittisuun-nitelman ihan itse ja toteutin sen, taidankin olla aika kyky! Niku-Pekka pitääkin tätä ajatusta kuntorastilaisten parhaana palkintona ja aina tavoittelemisen arvoisena asiana. Itse hän suunnistusajattelun tärkeyden keksittyään alkoi löytää rastit hienosti - hakuja yhteensä vain muutaman minuutin verran kesässä. Polvivaikeudet ovat sittemmin hidastaneet vauhdin ja antaneet aikaa kirjan tekemiseen meille asian harrastajille.
Hämäläisen Make on jo markkinoinut Varsoille yhden erän tätä julkaisua. Kirja on niin hyvä, että sitä kannattaa kehua joka tilaisuudessa. Tälläinen vanha starakin innostuu aiheesta ja aikoo muuttaa tapojaan rastien löytymiseksi. Pekka Nikulainen oli muuten sijalla 5 MM-kisoissa Australiassa v 1985 henkilökohtaisessa kilpailussa. Rastivarsoille hän kävi tutuksi samana vuonna tullessaan kokonaisvoittajana maaliin FIN 5 päätöskisassa siellä Juholan mailla Viljaniemessä.
Lopputoivomus itselle ja muille: Juoksuvauhti riippuu kiloista ja vuosista, mutta hakuminuuttien vähäisyydellä pitää kilvoitella.