Jyväskylän maakunta-arkistossa silmiini osui suomalaisen urheilufilosofin Lauri "Tahko" Pihkalan kirjoitus yli neljänkymmenen vuoden takaa: "Jos jolloinkin joku tarunomainen julma jumal(attom)uus arvonimeltään vaikkapa jumalissimus olisi sopimuksen näköisellä mahtikäskyllä kieltänyt meiltä suomalaisilta kaiken muun urheilun paitsi yhden, jota me saisimme harjoittaa sen kaikessa mahdollisessa laajuudessa ja asiallisesti perustelluissa muodoissa, ja me olisimme saaneet itse sen valita, niin kylläpä siitä olisi sukeutunut Suomen kansalle täysin laskelmien mukainen riita."
Toisena vihjeenä lainaan Pihkalan kuvausta tästä valitsemastaan lajista: "Ensinnäkin se on vimmatun viehättävää. Ja se on myös vaikutukseltaan suurenmoista. Missään urheilussa eivät ruumiin ja hengen kyvyt, toisaalta ennen muuta kestävyys ja ketteryys, toisaalta taas äly ja luonne joudu niin moni- ja tasapuoliselle koetteelle kuin tässä lajissa."
Yllätys, yllätys! Tahko Pihkala ei valinnut yleisurheilua, hiihtoa eikä pesäpalloa, vaan SUUNNISTAMISEN.
Ne, joille terminologia on selvä, voivat hypätä seuraavien kappaleiden yli. Mutta niille, jotka tuntevat pienoista epäröintiä Tahkon käsitteiden ymmärtämisessä, kerron lisää.
Kohdentaminen tarkoittaa molempien tärkeimpien suunnistamisvälineitten, kompassin ja kartan suuntaamista määrättyyn ilmansuuntaan tai maastoesineeseen. Suunnistaja itse kohdentautuu eli kohdentuu, kun hän välinettä kohdentaessaan itsekin kääntyy asianomaiseen tähtäys- tai menosuuntaan, ja hän on kohdentautuneena eli kohdentuneena silloin kun hän näin kääntyneenä on katse asianomaiseen suuntaan tähdättynä ja vartalo sitä vasten kohtisuorassa rintamassa.
Paikottautumisella tarkoitetaan omaa olinpaikkaa vastaavan maastokohdan toteamista kartalla tai merkitsemistä sille.
Oijustamisella ymmärretään etenemistä maastossa suoraan, mikäli mahdollista viivasuoraan, noudattamalla kartalta mitattua tai suunnistajalle valmiina annettua suuntaa.
Hakeutuminen tarkoittaa kulkemista maastokohtaan, jonka paikka on merkitty kartalle (tai muuten selitetty), mutta mihin kulkija saa vapaasti valita mukavimman tai joutuisimman kulkutiensä. Tämän tehtävän loppuvaiheessa on siis löydettävä tavoite.
Tavallisessa urheilusuunnistamisessa kilpailuineen esiintyy vallitsevana tehtävänä hakeutuminen. ONHAN LÖYTÄMISEN ILOA SISÄLTÄVÄN SUUREN PIILOSILLA-LEIKIN VIEHÄTYS MITÄ HELPPOTAJUISINTA. Mutta jokaisen hakeutumistehtävän suorittamiseen kuuluu jatkuvaa paikoittelua ja varsinkin jos kartta on vaillinainen tai tarkkaankin karttaan kuvattu maasto mitäänsanomatonta, myöskin oijustamista - tavallisimmin juuri viimeisessä vaiheessa etsittävään pisteeseen.
Edellä mainituista päälajeista täytyy paikoittumista pitää suunnistustaidon sekä tärkeimpänä että perustehtävänä. Henkilö, joka liikkuessaan kykenee alati osoittamaan olinpaikkansa kartalla tai piirroksella taikka yleensä vain paperilla määrättyä mittakaavaa noudattaen, pystyy myöskin näyttämään suunnan sinne, mihin pitää hakeutua.
Näitä kompasseja olen tavannut erään koulun varastohyllyssä. Pientä korvausta vastaan hankin mielelläni kompassin harjoituskäyttöösi.
Jos kompassin haluaisi peräti omakseen, voi asiassa tulla ongelmia. Tällöin olisi nähtävästi ensin neuvoteltava Suomen armeijan ylipäällikön herra Ahtisaaren kanssa, saako Suomen armeijalle kuulunutta ainutlaatuista suuntokompassia vielä käyttää, näyttääkö se varmasti oikeaan suuntaan, vai osoittaako se peräti Brysseliin?